maanantai 8. elokuuta 2016

Viimeinen kesälomaviikko

Viimeiseen kesälomaviikkoon on hyvä ahtaa kaikenlaista: marjapuskien tyhjennystä, juoksevien asioiden hoitamista, rästissä olevia kotitöitä ja vielä juoksun suhteen määräöveriviikko. Ja koska vauhtilenkki jäi edellisviikolla tekemättä, niin tehdään niitäkin oikein kaksin kappalein! Finlandia Marathon syyskuussa tulee aina jotenkin varkain ja äkkiä. Töiden alkaminen sotkee ajatukset niin, ettei tajuakaan sen jo kolkuttelevan ovella.

Vedot, vol. 1

Aloitin urakan heti maanantaina vauhtilenkillä. Neljä 600 metrin vetoa auringon kuumuudessa. Tuntui kamalalta, kuten arvata saattaa, mutta onnistuin olemaan fuskaamatta. Jospa tämäkin tuska tuottaisi tulosta. Samalla oli hyvä käydä katsastamassa tulevan ekaluokkalaisen koulureitti tietöiden osalta.

Polkupyörävauhdittajan kanssa

Tiistaina olin jo pukeutunut juoksuvaatteisiin, kun selvisi, että kaatosade oli levittänyt uuden istutusalueen multaa ympäriinsä. Lenkki siis vaihtui siivousoperaatioon. Seuraavana päivänä sain yllätysvieraan: ystäväni toiselta puolen Suomea. Vaihdoin polkupyörääni lukkopolkimien sijaan tavalliset, suit sait sukkelaan, kuin vanha tekijä. Oikeasti tein sen ensimmäistä kertaa, hih. Sitten juoksin ja hän pyöräili, samalla puhuimme monta mielen päällä olevaa henkevää ja vähemmän henkevää asiaa.

Vedot, vol. 2

Torstaina koitti täydellinen sää kovalle lenkille: viileä ja sateinen. Sadepäivä on loistava siivouspäivä. Tai juoksupäivä. Olisipa Finlandiankin aikaan tällainen sää! Ensimmäinen 600 m veto tuntui raskaalta. Palauttelin ja lähdin juoksemaan seuraavaa. Jotain oli toisin. Askel lensi, Garmin piippasi käskien hidastamaan, Kvelertak ärjyi kuulokkeissa ja henki kulki. Kun jäljellä oli sata metriä, puhelin soi. Päätin, etten vastaa. Kevelertakin sijaan kuulin "pirr", "pirr"... Kun veto oli pulkassa, vastasin puhelimeen. Se oli lapseni, puhelimesta kuului vain kahden tytön keskustelua, jutuista päättelin kyseessä olevan oikea soitto, ei taskupuhelu. Lopulta puhelu katkesi. Juoksin palauttelut ja lähdin kolmanteen vetoon. Heti kiihdytettyäni puhelin soi taas. Päätin taas jättää vastaamatta. Puhelin soi ja soi. Garmin käski lisätä vauhtia, yritin parhaani mukaan. Lopulta puhelu katkesi. Vedon päätyttyä soitin takaisin, mutta puhelin tuuttasi varattua. Mietin, että lienee syytä keskustella tuoreen puhelimen omistajan kanssa puhelimen oikeaoppisesta käytöstä. Juoksin vielä neljännen vedon, jonka jälkeen olin jo melko puhki. Päätin kotiin päästyäni laatia suunnitelman viimeisille viikoille ennen maratonia. Sain suunnitelman tehtyäkin, mutta sen toteuttaminen alkoi yhtäkkiä näyttää epävarmalta, koska toisen ukkovarpaan nivel tuntuu kipeytyneeltä. Voi video, kun pohkeet kerrankin kestäisivät, niin eikö sitten prakaa seuraava paikka.

Palautteleva viitonen

Vetolenkin loppujäähdyttelyssä ajattelin, että viikon loput lenkit saa ihan vain hölkätä. Tällä mielellä kävin oikein miellyttävän kevyen viitosen kuntopolulla. Olin käynyt työpaikalla aamupäivällä kääntymässä, lapsen syntymäpäiväjuhlat kolkuttelivat jo ovella ja yksi lapsi olisi aloittamassa ekaluokkaa ihan kohtsillään. Kaikki tämä sai pään pursuilemaan ajatuksia eri suuntiin. Lenkillä sain ne kasaan, ah autuutta!

Myrkkyä hakemassa

Bioroskiksen tyhjennysreissulla törmäsin epämiellyttävään yllätykseen: biojäteastiassa parveili lauma ampiaisia. Ötököitä oli niin sakeanaan, että astian tyhjennys sinne oli täysin mahdotonta. Ensimmäisen tumpeltamani myrkytysyrityksen jälkeen tilanne oli täysin sama, mutta myrkky loppu talosta. Tehokkuus miellyttää minua, joten päätin yhdistää lenkin ja kaupassakäynnin. Juoksin kuutosen ja kävin samalla kaupassa. Kuuma oli keli ja naurettavaa, kuinka painavalta voi pieni pullo tuntua kädessä, kun kiipeää ylämäkeen.

Nälkävuoden mittainen lenkki

Sunnuntaina koitti pitkän lenkin aika. Oli kuuma ja aurinkoinen sää. Aluksi juoksu kulki hyvin, kevyttä ja kivaa. Kympin kohdalla alkoi tuntua krampin oireita. Onneksi mukanani oli suolakiteitä, otin muutaman suuhuni ja hetken kuluttua helpotti. Jossain vaiheessa oli satanut, koska tie oli märkä. Nyt se teki vain sen, että ilma oli kostea ja tukala. Matka eteni kramppausrajalla, välillä suolaa imeskellen. Ei ollut kivaa. Kahdenkymmenenyhden kilometrin kohdalla luovutin ja pistin kokonaan kävelyksi. Oli kauhea nälkä ja lihaksiin sattui. Kävelin viimeiset kilometrit kotiin ja aloin syödä ja juoda. Tungin mahaani ruokaa ja vettä niin paljon kuin mahtui. Kun vatsa vajeni, tungin lisää. Ehkä siinä oli salaisuus siihen, ettei päätä alkanut särkeä, vaikka kaikki merkit olivat ilmassa. Onneksi tiedän jo, ettei huono lenkki ole merkki huonosta kunnosta. Kunto kyllä maagisesti paranee, kunhan keli kylmenee.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti