Lepoviikon tönkköjalat

Vietin lepoviikkoa ja kävin hierojalla alkuviikosta. Loppuviikosta juoksin tönkömmillä jaloilla kuin aikoihin. Pohkeet olivat ihan tulessa, kuin juoksuharrastukseni alkuaikoina. Ennen maratonia vetelin kuudenkymmenen kilometrin viikkoja monta putkeen ja jalat vetreinä kuin mitkä. Ihme juttu. Tauko ei sovi minulle selvästikään.

Sää ei osaa päättää, tulisiko talvi vai ei. Ensin on ihan täysi talvisää, sitten saakin jo kaivaa kesälenkkarit kaapista. Nyt taas saa arpoa, onko nastasää vai ei. Kun valitsee nastat, niillä huomaa jurskuttavansa kuivalla ja pitävällä asfaltilla.

Päiväkodin piha iltavalaistuksessa. Enää en käy täällä joka arkiaamu ja -iltapäivä. Kuva otettu silloin, kun lunta vielä oli.

Määräviikko

Lumiset loikat

Maanantai-iltana lähdin pikaiselle lenkille. Muistin heti lähdettyäni, että olin aikonut ottaa tälläkin viikolla yhden loikkatreenin. Päätin tehdän sen tänään. Suuntasin ulkoilureitille nyt, kun niitä vielä voi käyttää ennen hiihtolatujen vetämistä niihin. Totesin, että väki on jo ehtinyt hiihtää reitillä ja lumi lipsui jalan alla ärsyttävästi. Tein loikat yhdessä sopivan jyrkässä mäessä. Ensin mäki loikkien kahteen kertaan ylös, sitten pieni lenkki ja sama uudelleen. Kengät lipsuivat nastoista huolimatta, joten totesin tämän olevan viimeinen lenkki kuntoreiteillä, mikäli sää ei radikaalisti muutu.

Pitkä lenkki

Tiistaiaamuna ehdin käydä pitkän lenkin. Starttasin melkolailla heti aamusta urheilujuomat vyöllä. Pian huomasin pääni olevan ruuhkavuosissa viruvan äitiparan lanttu, koska vähän väliä huomasin "eihän minun tänne pitänyt mennä" tai "miksi minä nyt jo takaisin käännyin". Huokaus. Koska kaiken säätämisen takia lenkistä olisi tullut aiottua lyhyempi, tein vielä pienen sakkolenkin juuri ennen kotiin pääsyä. Oli kauhea nälkäkin. Argh. Vaan enpäs fuskannut!

Niin rauhallinen talvimaisema. Tekee hyvää pääkopalle.

Seitsikko

Torstai-iltapäivän seitsemänkilometrinen oli jo siinä ja siinä, kannattaako lähteä nastakengillä. Koska juoksin työpaikan lähellä ja olin pakannut nastat mukaan, ei ollut vaihtoehtoja. Oli matkalla vielä jäätäkin, onneksi.

Loska sanoi lits läts.

Pimeä kymppi

Perjantaille olin suunnitellut lyhyttä lenkkiä, mutta muu elämä saneli toisin. Pääsin juoksemaan vasta lauantaina. Elämässä oli taas ollut stressiä kerrakseen, joten päätin antaa henkisen rasituksen minimoimisen sanella lenkkiajankohdan. Tein ensin töitä niin paljon, kuin mahdollista ja lähdin juoksemaan vasta illansuussa. Tämä kannatti, lenkki tuntui ylimääräisen rasituksen sijaan palkinnolta tehdystä uurastuksesta. Sain seurata kahta ilotulitustakin, joulua näemmä avattiin oikein urakalla. Illalla sauna lenkin päälle tuntui taivaalliselta.

Marraskuiset puut hämyvalaistuksessa.

Superpitkä

Sunnuntaina koitti määräviikon huipennus: ylipitkä eli hieman yli kolmetuntinen taival, 24 kilometriä täsmälleen. Lähdin liikkeelle varustautuneena urheilujuomalla. Satoi räntää, joka muuttui pian vedeksi. Vastaan tulevien karpaasin näköisten juoksijoiden määrän perusteella sunnuntaiaamupäivä on virallinen pitkän lenkin ajankohta. Ensimmäinen kaksitoista kilometriä sujuivat oikein hyvin. Askel lensi myös ylämäissä. Sitten iski nälkä. Muistiin itselle: ylipitkälle aina mukaan jotain kiinteää ravintoa, tai vähintäänkin rahaa, jolla ostaa sitä. Nälkä yltyi ja yltyi. Kun matkaa oli neljäsosa jäljellä, häälyin jossain tajunnan rajamailla. Jossain vaiheessa tämä helpotti, kumma kyllä. Ruoka-aika meni ehkä ohi, tai rasva alkoi palaa, en tiedä. Väsytti kyllä, mutta ihmeen helposti pääsin kotiin. Edes loppunousu ei tuntunut pahalta, kävelin sen ylös ja se tuntui jopa palauttavalta niin monen juoksuaskeleen jälkeen. Kotona ruoka kyllä maistui.

Sulava järven jää muodosti liukuvärikuvioita.

Hiukan kevennystä

Viikko alkaa loikkien

Jatkoin edellisviikolla alkanutta loikkainnostustani heti maanantaina. Valitsin työpaikan lähellä sijaitsevan pitkähkön ylämäen ja suuntasin sinne. Kylmä viima puhalsi vastaan, aah! Mahtavaa! Hölkkäsin jyrkimmän kohdan alaosaan ja sitten ei kun menoksi! Jaksoin mäen ylös, hölkkäsin mäen päällä hetken aikaa ja palasin takaisin. Juoksin mäen jyrkimmän kohdan alas ja tein täyskäännöksen. Loikin mäen uudelleen ylös. Pyörrytti. Läähätin kuin koira helteellä. Kun sain hölkätä pitkän mäen alas hengitystä tasaillen, myötätuulen puhaltaessa selkään, elämä hymyili aurinkoisesti.

Lyhyttä lenkkiä

Tiistaina kävin lyhyen lenkin heti työpäivän päätyttyä. Oli todella tuulista ja hyytävää. Juoksu kulki hyvin. Nyt alkoi todella tuntua siltä, että vanha juoksuvire oli palannut. Sääkin oli mahtavan talvinen.

Hahtuvainen lumi tanssi jäällä.

Perjantain pitkä

Perjantaina aurinko paistoi. Juoksin ihanassa talvisäässä suunnaten lenkkini niin, että voin samalla kipaista uimahallilla haeskelemassa lapsen kadonneita uimalaseja. Laseja ei löytynyt, mutta sainpahan käytyä samalla vessassa. Vajaa parikymmentä kilometriä taittui kuin siivillä. Ai että, kyllä elämä hymyilee!

Tällainen maisema marraskuussa, ajatella!

Isänpäivän patikointi

Kanavuoren portaita.

Isänpäivän kunniaksi kävimme perheellä patikoimassa Vaajakosken Kanavuoressa. Reitti oli lumesta huolimatta hyvin kuljettava ja sisälsi portaita ja köysiä pahimmissa kohdissa. Maisema oli lumisen kauniina kuin Narniasta. Kaikki lapset kulkivat mielellään, nuorinkin käveli uhattuani pienen nurinan jälkeen laulaa hänelle, jos valitus ei lopu. Nautimme vuoren päällä kaakaota ja donitseja.

Luottamusta herättävä lohkare. Yksi lapsista koki suurta houkutusta tönäistä kivi alas.

Kova viikko, muuten kuin juoksun kannalta

Loikkia

Maanantai-iltana oli ainoa mahdollisuus päästä lenkille ennen torstaita, joten pienestä väsymyksestä huolimatta lähdin liikkeelle. Olin suunnitellut kokeilla tällä viikolla ylämäkiloikkia ja nyt oli niiden aika. Valitsin reitin, johon osuu sopivan jyrkkiä mäkiä ja lähdin matkaan. Kun ensimmäinen mäki koitti, aloin testata kuinka sujuu. Otin niin pitkiä ja vauhdikkaita loikkia kuin kykenin. Hienosti meni! Voima tuntui jylläävän ja veri kiersi. Mahtavaa! Mäen päällä palasin leppoisaan hölkkävauhtiin. Toinen mäki sujui yhtä helposti. Kolmas oli reilusti muita pidempi ja alkoi jo tuntua. Hyydyin ja hengästyin. Neljäs mäki oli niin lyhyt, että meni helposti ylös. Tästä tuli yksi suosikkireenini!

Lyhyesti, stressaantuneena

Torstaina kävin illalla lyhyen lenkin, irrottautuen stressaavasta arjesta puoliväkisin. Oli lasten koulun 50-v juhlaviikko ja se oli vaatinut minulta äitinä jonkin verran normaalia enemmän muistettavaa ja organisoitavaa. Juoksin pimeällä kuntopolulla ja yritin rentoutua.

Pitkä lenkki

Perjantaina juoksin pitkän lenkin, pisimmän tähän mennessä syyskuisen maratonin jälkeen. Tämä oli myös toistaiseksi viimeinen lenkki kesälenkkareilla. Hiekkatie oli jäässä, mutta piti vielä kohtuullisesti, koska lunta ei ollut. Juoksu kulki kevyesti.

Pyhäinpäivän tunnelmissa

Viikonloppuna juoksin molempina päivinä. Lauantai-iltana stressin ollessa yhä päällä, tallasin kuntopolkua, muistelin pyhäinpäivään sopivasti edesmennyttä isääni ja pohdin, milloin viikonloppuun kuuluva rentoutuminen mahtaa alkaa. Se alkoi joskus sunnuntain puolivälissä. Sunnuntaina kävimme siipan kanssa yhteisen pitkän lenkin. Noin vain se onnistuu, olemme siirtyneet vihdoin pois pikkulapsiajan härdellistä.

Tuli lumi! Ja nastakausi!