Aurinkoinen määräviikko, monessakin mielessä

Tästä oli tarkoitus tulla määräviikko, tällä kertaa ihan oikeasti. Maanantaina homma alkoi lupaavasti. Pääsin pitkälle lenkille päiväsaikaan ja vielä auringonpaisteessa. Pakkanen puri hiukan, muttei liikaa. Juoksu kulki.

Helmikuun helmet.

Pitkän lenkin päälle olisi hyvä pitää välipäivä. En kuitenkaan malttanut, koska oli hyvää aikaa keskellä päivää ja keskiviikkona en lenkille ehtisi kuitenkaan. Juoksin seiskan ja heti torstaina toisen. Helmikuu näytti parasta puoltaan.

Perjantain lenkki meni sivu suun, koska olin unohtanut ottaa töihin mukaan juoksupaidan. Kaikki muu oli kyllä matkassa, joten hiukan kismitti. Nykyään lasten ollessa jo kouluikäisiä, on elämä kotona niin rentoa, että kaikkia työasioita ei tarvitse enää hoitaa työpaikalla virka-aikana. Tämä tekee sen, että työ ja kotielämä menevät iloisesti sekaisin. Jos se mahdollistaa päiväsaikaan lenkkeilyn myös arkena, en valita. Ainakaan näin häikäisevän kauniilla keleillä.

Puut olivat täynnä jäähelmiä, jotka kimalsivat auringossa.

Lauantaina lähdin saunalenkille suoraan ruokapöydästä. Heti lähdettyä tajusin, että viikon vedot olivat yhä juoksematta. Maha täynnä vetolenkille, ehe ehe hee. Ajatuskin sai vatsan turpoamaan. Koska olen enemmän itsepäinen kuin fiksu, päätin juosta vedot silti. Tuntui pahalta, mutta ei kuitenkaan niin pahalta kuin olin luullut.

Sunnuntain kruunasi pitkä lenkki ystävän kanssa turisten. Kaksikymmentä kilometriä taittui kuin siivillä ja ihan huomaamatta. Jaloissa tuntuu kyllä jälkikäteen, mutta tästä on hyvä jatkaa eteenpäin kevein mielin.