Määräviikko

Tämä viikko oli ensimmäinen kunnon kilometrien keräysviikko pitkään aikaan. Tavoitteena oli saada kasaan 52 km. Aloitin sen jo sunnuntaina kevyellä nelosella. Tungin lentomatkan aikana turvonneet jalkani ihkauusiin Icebugeihin ja lähdin jännittyneenä lenkille. Miten mahtaisikaan pitkän kotimatkan jälkeen juoksu kulkea? Kulki ihan kohtuullisen hyvin. Ei unelman kevyttä, muttei liian raskastakaan. Talvinen maisema pikkupakkasessa tuntui mukavan kotoisalta. Jostain rintamamiestalon piipusta tuli nenään savun haju. Niin kodikasta!

Näillä on hyvä juosta, pitävät kuin unelma!

Tiistaina lähdin lenkille keskellä päivää. Sää oli nollassa. Sain kokea yhden talvijuoksun riemuista: huonosti aurattu tie. Tuppuraisessa lumessa oli raskasta taivaltaa. Jostain kumman syystä se ei tympinyt. Ehkä syy löytyy siitä, että olin karannut ulos korjaamattomien pistokokeiden ja muiden työasioiden ääreltä. Koira ryntäsi minua haistelemaan, omistaja komensi vihaisesti, koira ei meinannut uskoa. Tuoksui AIV-rehu ja lietelantala kuin tuulahduksena lapsuudesta. Raskaan kepeä kahdeksankilometrinen.

Tämä alusta on raskas juosta.

Torstai ja pikainen karkaaminen lenkille kesken työpäivän. Lunta satoi hiljalleen, maisema oli häikäisevän valkea. Ihanaa! Kerrassaan ihanaa! Neljä kilometriä hölkkäilyä ja taas jaksoi ahertaa oppituntien parissa.

Hento lumisade ei näy kuvassa kovin hyvin.

Aamulla tyhjään vatsaan toteutettu HIIT- harjoittelu on kuulemma rasvanpolton kannalta tehokasta. Tätä pääsin kokeilemaan käytännössä perjantaina heti aamusta, kun olin lähdössä autolla liikkeelle ja aura-auto oli ystävällisesti käynyt tekemässä työnsä. On upeaa, että meillä Suomessa on toimiva teiden aurausjärjestelmä! Pihatien suussa oli korkea polanne, joten ei kun rasvaa polttamaan, mars mars! Napakka seitsemän minuuttia reipasta huhkimista lumikolan kanssa ja tie oli suunnilleen puhdas. Iltapäivällä suunnistin jälleen keräämään kilometrejä. Taivas oli huikaisevan sininen ja lämpötila pikkupakkasen lukemissa. Jalat tuntuivat yhä vain keveiltä. Nyt tavoitteena olevasta 52 km:stä oli kasassa 19. Kuulosti äkkiseltään pahalta, mutta viikonlopun pitkä lenkki oli vielä juoksematta. Kyllä tämä vielä onnistuisi!

Sininen taivas ja valkea hanki. Suomalainen maisema.

Lauantaiaamuna vein lapsen uimakouluun ja tehokkuuden nimissä hyödynsin kolmen vartin odotteluajan hölkkäämiseen. Aamussa tuntui jo aavistus kevättä ja päivällä aukeavaa auringonpaistetta. Matka tuntui normaalin aamulenkin tapaan hiukan raskaalta, mutta ei liian.

Lumi oli keväisen rapeaa.

Urheilullinen sunnuntai alkoi juoksua varsin hyvin tukevan toisen aerobisen lajin kilpailulla. Tulin kolmanneksi. Kilpailun muut osanottajat olivat 6-v ja 8-v. Selitys tälle on se, että heillä on tänä talvena kertynyt monikymmenkertaisesti treeniä. Minä olin harjoitellut viisi minuuttia. Pääsin kuitenkin maaliin ja eikös se ole tärkeintä? Luistelukenttä päästä päähän keskeyttämättä.

Monipuolisuus harjoittelussa on hyvä asia!

Ruuan jälkeen lähdin juoksemaan pitkää lenkkiä. Ensimmäinen kilometri oli kevyt, koska sen sai rullailla mukavasti alamäkeen. Kylläpäs kulkee! Lennokasta! Totuus paljastui tasamaalla. Onneksi siinä vaiheessa oli tiedossa enää kaksikymmentäneljä kilometriä kahdestakymmenestäviidestä. Hah hah, helppo nakki! Melkein perillä jo! Onneksi en vielä siinä vaiheessa tiennyt, että se ensimmäinen kilometri tulisi olemaan koko matkan ainoa miellyttävä.

Eväinä minulla oli vettä ja kolme energiageeliä. Pian tajusin, että geelit tulevat enemmän kuin tarpeeseen. Jaoin matkan loppupuolen kolmen kilometrin mittaisiin etappeihin. Etapin saavutettuani sain ottaa puolikkaan geelin veden kanssa. Toista puolikasta pidin kädessäni ja se olikin taas yksi tahdonvoimatesti. Geeli kutsui kuin seireeni. Kuinka hyvältä se maistuisi, jos vain ihan pikkuisen vielä lisää ottaisin. Pysyin lujana, mutta vain vaivoin.

Maantien laidassa ei ollut kiva juosta. Onneksi ei tullut rekkoja vastaan.

Varpaita alkoi särkeä. Tämäkin vielä! Kynnetkö ne tekevät taas lähtöä? Annoin itselleni luvan katsoa Garminista matkaa vain risteyksien kohdalla, koska muuten olisin vilkuillut sitä jatkuvasti ja tuskastunut hitaaseen etenemiseen. Härveli kyllä piippasi tasakilometrien kohdalla, joten pelkoa kauan odotetun geelietapin ohi juoksemisesta ei ollut.

Tämä oli jo huomattavasti mukavampaa juostavaa.

Viimeisellä etapilla annoin itseni herkutella peräti yhden kokonaisen geelin. Sen jälkeen olikin kova ponnistus motivoitua taas etenemään. Loppunousun kävelin suosiolla ja se tuntui yllättävän palauttavalta. Raskas lenkki tämä oli, mutta kruunasi raskaan viikon. Jäljelle jäi hyvä onnistumisen tunne, tuskasta huolimatta.

Lenkkareiden ulkoilutusta Lanzarotella

Lähdimme koko perheen voimin pimeyttä ja kylmyyttä pakoon, kohteena Lanzaroten Puerto del Carmen. Nastalenkkarit vaihtuivat siis hetkeksi kesämalleihin takaisin, hiihtoasu shortseihin ja toppiin. Sää oli ihanteellinen, vähän päälle kahdenkymmenen asteen ja aurinkoista. Mukanani oli peräti kahdet lenkkarit, koska eihän tosijuoksija yksillä pärjää. Kesäkuumalla minulla on jatkuvana ongelmana kainaloiden ja reisien hiertyminen. Ongelma pysyy kurissa vaseliinin avulla. Nyt se unohtui matkasta ja käytin Bepanthen-voidetta sen sijaan. Hyvin toimi sekin.

Yövyimme torstain ja perjantain välisen yön kentällä, koska lento lähti perjantaina aamulla. Kuuden tunnin koneessa istumisen jälkeen olimme perillä. Perjantai-iltana asetuimme taloksi, lauantaina tutustuimme paikkakuntaan rauhallisesti rentoutuen.

Sunnuntaina suuntasimme saaren pohjoisosaan, jossa oli tarkoitus katsastaa kolme kohdetta. Aloitimme Monte Coronan valloituksella. Reitti kraaterille on helppo, mutta meidän osaltamme se osoittautui melko veriseksi matkaksi. Tuloksena hienon kraaterin näkemisen oli lisäksi kolme auennutta polvea ja yksi otsan ruhje. Irtosora rinnepolulla on petollinen juoksualusta, sen saivat lapset taas huomata.

Kraaterikuvat ovat puolison ottamia ja siksi huomattavasti laadukkaampia kuin muu blogin kuvitus. Kraaterin pohjalle vei polku.

Sunnuntai-illan oma juoksulenkki olikin kauhea. Istuttuani kolmen päivän sisällä tuntikausia autossa ja lentokoneessa sekä nautittuani useista herkullisista hotelliaamupalasta ja ravintola-annoksista oikein kunnolla ei juoksu yllättäen kulkenut. Hölkkäsin rantakatua iltahumun keskellä ja ihmettelin, miksi oikein kiusaan itseäni näin kurjalla harrastuksella. Hullu mikä hullu. Jotkut söivät pihviä terassilla, hörppivät olutta päälle etelän yöstä nauttien. Ravintolan sisäänheittäjä löyhytteli minulle tuuletusta ruokalistalla. Minä liikutin väkisin ruhoani pohkeet maitohaposta pinkeinä ja kärsin. Urakoin 7 km ja siinä tuntui olevan seitsemän liikaa. Välillä mieleen juolahti, onko ongelmien kerjäämistä lähteä yksin turistinaisena ilta-aikaan liikkeelle. Totesin olevani kutakuinkin turvassa, jos pysyttelen käsi kädessä kulkevien parien kansoittamalla reitillä. Romanttista iltaa viettävien eläkeläisten keskellä olo pysyi turvallisena.

Palmuja lämpimässä yössä.

Maanantaina suuntasimme Vulcan del Cuervon kraaterille lähelle Timanfayan luonnonpuistoa. Edellisenä päivänä hankitut ruhjeet eivät tahtia haitanneet, yksikin rupirykelmä muistutti hymynaamaa. Neljän kilometrin mittainen helppo reitti kulki laavaerämaassa lapsille juuri sopivan ympyrälenkin tehden piston kraaterin sisälle. Maisema oli karuudessaan kuin toiselta planeetalta, lohdutonta ja loputonta kivikasaa. Aurinko paistoi kuumasti, mutta tuulenvire viilensi. Kraateri oli sisältä henkeäsalpaava näky!

Tämä kraateri sijaitsi keskellä kuumaa ja kuivaa kivierämaata. Paikoin maasto oli niin kivistä, että siinä kulkeminen olisi miltei mahdotonta ilman rakennettua polkua.

Maanantai-iltana lähdin taas lenkille, koska en usko kerrasta. Luottamukseni harrastukseen palasi, askel oli höyhenenkevyt. Juoksin merenrantaa pimeässä illassa ja ihastelin pinnan alta loistavia sukeltajien valoja.

Lisää palmuja lämpimässä yössä. Sukeltajien valoista en saanut kuvaa, harmi.

Tiistai kului perheen kanssa hienoja rantoja metsästäessä. Keskiviikkona kävin pikaiseen lenkillä päiväsaikaan muun perheen viettäessä aikaa rannalla. Koska ranta oli suuri,  avara ja pukukopiton, suoritin vaatteidenvaihto-operaation pikaisesti keskellä rantaa. Hätä ei lue lakia, kun on päästävä juoksemaan! Hölkkäsin puoli tuntia rantahiekalla ja katua pitkin. Hiekka oli kovaksi painunutta, mutta tuntui silti tosi upottavalta katukiveykseen verrattuna. Iltapäivän kuumuus ei ole minua varten, tuntui porottavalta.

Merenranta. Vasemmassa alakulmassa joku ihme suhru. Kuva ei ole valokuvaajan ottama, vaan helteen pehmentämän juoksijan. Kyllä huomaa.

Viimeisen lomapäivän aamuna lähdin pitkälle lenkille epävarmoissa tunnelmissa. Edellisenä iltana vatsani oli turvonnut kipeäksi palloksi ja olin hyvin epäuskoinen sen kestokyvyn suhteen. Ihme ja kumma, minkäänlaista ongelmaa ei mahan kanssa ilmennyt. Juoksin onnellisena rantakatua pitkin. Laatoitus oli harmillisen liukas pesun jäljiltä, mutta kuivui sitten. Melkein viikon mittainen hiilihydraattitankkaus vehnäleipädieetillä oli tehnyt tehtävänsä ja energiaa piisasi. Todella kovan näköisiä nopeita juoksijoita vilahteli ohi minun läpytellessäni menemään. Hölkkäsin yhdeksän kilometriä vastatuuleen, sitten käännyin paluumatkalle. Sain iloita superkeveistä kilometreistä ja niiden kirvoittamista sinisistä ja maailmaa syleilevistä ajatuksista siihen asti, että auringon porotus alkoi tuntua orastavana päänsärkynä. Viimeiset kolme varttia lenkistä olivat jo aika tiukat, koska oli niin mahdottoman kuuma. Perille päästyä pääsin suoraan hotellin ravintolapöytään, jossa muu perhe odotti. Ilmoitin tilaukseni, kävin suihkussa ja tulin takaisin, sillä välin ruuat olivat jo saapuneet. Ai, kuinka taivaalliselta salamipizza maistui!

Rannalla voi nähdä kaikenlaista. Tässä on menossa jonkin itämaisen taistelulajin harjoitukset.

Perjantaina koitti pitkä kotimatka. Saa nähdä, miten juoksu kulkee pakkasessa tämän jälkeen! Odottelen vielä, että pölkyn paksuisiksi turvonneet nilkat palautuisivat ennalleen.

Työpaikkaliikuntaa

Loppuviikosta on taas tulossa tilanne, että mahdollisuudet lenkkeilyyn ovat normaalia vähäisemmät. Siispä yritän hyödyntää alkuviikon tässä suhteessa tehokkaasti.

Luonnon helmassa. Vesi näytti hyiseltä.

Maanantaina kipaisin kympin ylellisesti keskellä päivää. Oli rapsakka viidentoista asteen pakkanen, kun hölkkäsin vakioreittiäni halki maalaismaiseman. Ilma oli niin raikas, että nautin joka askeleesta. Rakastan talvea! Rakastan juoksemista! Paluumatkalla kipaisin kaupassa hakemassa kotiin lisäevästä. Koska olin juonut huonosti aamupäivän aikana, iski heti ovella karmea jano. Mehua! Limua! Mitä tahansa! Pysyin lujana, ostin vain listalla olevat tuotteet.

Pussi sisältää salaattia, leikkelettä ja rahkaa. Ei sokerilitkuja.

Tiistaina kipitin kahdeksan kilometriä. Lähtiessä oli todella kylmä. Hyytävä viima puhalsi mäen suunnasta, kun kiipesin sitä ylös. Kylmyys tunkeutui vaatteiden läpi. Sormiin sattui, kun ne pikkuhiljaa muuttuivat tunnottomiksi kalikoiksi. Kierolla tavalla pidin tästä tunteesta, koska tiesin sen loppuvan pian. Säätä vastaan taistelun fiilis on upea! Ylös kavutessa voi kuvitella olevansa jossain paljon eksoottisemmassakin paikassa. Enkä tarkoita lämpimämpää ja henkiinjäämiselle suotuisampaa paikkaa, vaan pikemminkin päinvastoin. Mäen jyrketessä tuli vihdoin lämmin.

Kuva ei tee maisemalle oikeutta, oikeasti se on paljon upeampi.

Ylhäältä aukeni komea näköala. Tie kulki maalaistalojen ohi. Piipuista kantautuva savun tuoksu teki kotoisan olon. Hölkkäilin kevyesti mäkeä alas, ei ollut edes hiki.

Pakkasukon voimaa uhmaamassa

Hyytävä pakkanen on iskenyt täydellä voimallaan. Mittarilukemat ovat painuneet lähelle kolmeakymmentä. Tämä asettaa lieviä haasteita lenkkeilylle. Oikeasti pakkasen kanssa ei kannata leikkiä. Kovat lenkit on syytä nyt unohtaa. Onneksi en sellaisia harrasta muutenkaan.

Niqabiin verhoutunut arabinainen? Pankkiryöstäjä? Ei, vaan pakkomielteinen juoksija tulossa kylmästä talvisäästä.

Lähdin loppiaisena lyhyelle lenkille puoliso mukana. Ennen lähtöä meni tovi, kun etsiskelin tarvittavia vaatekappaleita. Missä fleece, kypärämyssy, säärystimet, paksumpi pipo, rukkaset? Tuulta paremmin pitävät hiihtohousutkin olivat hukassa. Löysin kuin löysinkin lopulta kaikki.

Kypärämyssyn läpi hengittäminen tuntui hiukan raskaammalta kuin ilman, joten ei tehnyt mieli hengästyä. Kävelin siis ylämäet. En myöskään halunnut pilata toissapäiväisen hierojalla käynnin vaikutuksia liialla reuhtomisella. Mukavan rento pakkaskuutonen!

Säärystimiä käyttämällä jalat pysyvät lämpiminä kylmällä ilmalla.

Lauantaiaamun aikatauluihin liittyvän tiedonkulun katkoksen takia lähdin hyvin lyhyellä varoitusajalla viemään lasta uimakouluun. Lähtiessä ehdin kiskaista lenkkikuteet päälle ja rauhoitella levotonta ja tehokkuuteen pyrkivää ruuhkavuosien koulimaa yliminääni sillä, että saan aamuun suunnittelemieni hommien sijaan kuitenkin juostua lenkin lapsen polskiessa altaassa.

Lämpötila oli noussut ja pakkasta oli enää kymmenisen astetta. Oikein kiva lenkkisää. Juoksin vanhalla omakotitaloalueella, mikä on suurta hupiani, koska saa ihastella lumen tunnelmallisiksi koristamia rintamamiestalojen pihoja valkenevassa aamussa. Kolmessa vartissa virkistyi mukavasti.

Aurinko! Joko saa toivoa keväthankia?

Sunnuntaina paistoi aurinko! Lähdin lenkille hirmuisen hässäkän keskeltä. Juoksu kulki kahdenkymmenen asteen pakkasesta huolimatta hyvin, kevyttä kuin unelma. Juoksin kympin. Sitten tulin kotiin ja juoksin paniikissa etsimään lasta, joka oli lähdössä parin kaverin kanssa sovitusti Prison Islandia ratkomaan eikä ollutkaan tullut ajallaan kotiin. Lopuksi vielä juoksin lapsen kanssa kotiin motkottaen samalla äkäisesti. PPPP-säännön mukaista lenkkeilyä siis.

Aurinkolasit piti etsiä mukaan.

Muokattu: Niqab. Ei burkha, kuten ensin sanoin. Tarkka olla pitää!

Maailma on taas hiukan parempi paikka

Happoviitosputken jälkeen lähdimme minilomalle perheen kanssa Nokian Edeniin, viivyimme yhden yön. Kylpylässä lilluminen oli todella rentouttavaa, siitä huolimatta, että väkeä riitti. Tuttuja perheitä oli useampi, mm. polttarijuhlakalun perhe. Parin päivän tauko juoksemisesta teki myös hyvää. Tänään sunnuntaina lähdin pitkälle lenkille.

Lähdin liikkeelle ystävän kanssa aamupäivällä, käytännössä suoraan aamupalapöydästä. Mässäily hotellin aamupalalla ja sen jälkeen joulusta yli jääneillä suklaakonvehdeilla teki sen, että energiaa piisasi. Olin ottanut mukaan urheilujuoman lisäksi rusinoita ja yhden energiageelin, mutta loppuviimein niitä ei tarvittu. Juoma jäätyi ikävästi, mutta sain juotua lähes kaiken.

Urheilujuomajäädyke on hyvää, mutta sen nauttiminen vaikkapa kupista lusikoiden olisi paljon helpompaa, kuin näistä pulloista.

Useimmiten juoksen lenkkini yksin, joten seura oli harvinaista herkkua. Kahden työssäkäyvän ja kiireisen perheenäidin saaminen liikkeelle samaan aikaan on usein haastavaa. Paransimme maailmaa melkein kolmen tunnin ja hyvin tarkasti 23 kilometrin ajan. En muistanut ollenkaan pohtia, jumittavatko pohkeeni. Hyvin tuntuivat pysyvän vauhdissa mukana.