Väliviikko

Väliviikko tarkoitti hetken lepoa ennen seuraavaa edelliseen verrattuna tuplamittaista koitosta. Puolimaratonin jäljiltä piti ensin palautella. Onneksi arjessa oli niin mahdotonta kiirettä ja haipakkaa, ettei juokseminen käynyt mielessäkään. Jos olisi pitänyt vielä yrittää änkeä lenkkejä johonkin väleihin, niin olisi voinut käydä harmittamaan. Lihakset olivat kipeät vielä maanantaina, tiistaiaamunakin vielä. Tiistaina iltapäivällä kävin hierojalla, joka taas kerran totesi pohkeitteni olevan todella lihaksikkaat reisiin verrattuna. Kuulemma "näköjään niillä kuitenkin noinkin pitkiä matkoja juostaan". Edelleen totean, ettei ole juoksijan kroppaa minulla, mutta juoksen silti vaikka ihan uhmapäisyyttäni.

Ylämäkeen kävellessä pohkeet tuntuivat pitkään oudoilta, ihan kuin en osaisi käyttää niitä ollenkaan. Taisivat olla vain väsyneet, raukat. Perjantaina illalla lähdin kokeilemaan juoksua. Jalat tuntuivat olevan hyvin matkassa mukana, keuhkot eivät niinkään. Viikon toinen lenkki koitti sunnuntaina. Tämä lenkki alkoi epävarmoissa tunnelmissa. Pohkeet eivät meinanneet aluksi suostua yhteistyöhön. Kun ne sitten lopulta lämpenivät viiden kilometrin jälkeen, aukesi taivas! Juoksin kevyitä askelia reippaalla vauhdilla juuri hengästymättä. Kun pääsin perille, olisin halunnut vielä jatkaa ja jatkaa. Nyt heräsi toivo. Tämä saattaa toimia. Jännittää. Enää kuusi yötä.

Hyvät jalat. Vahvat jalat. Nämä kantavat minut maaliin kuuden yön päästä.