Paluu arkeen kamalilla vedoilla

Loman jälkeen arki löi taas päälle täydellä voimallaan. Kaksi ensimmäistä lenkkiä olivat kolmen kilometrin pituisia ja molemmilla kerroilla tuntui, että olisin voinut ja halunnut juosta kolme kertaa pidemmälle. Jalat tuntuivat hiihtopainotteisen loman jälkeen juoksuun hyvin kevyiltä ja energisiltä. Kiinnostaisi kovasti nähdä, miltä pitkä lenkki tuntuu. Se jäisi nyt toistaiseksi nähtäväksi.

Torstaina juoksin vetolenkin. Tuntui raskaalta, ihan hullun raskaalta. Kamalaa. Perjantai-iltana ehdin taas kolmosen. Eikä sekään tuntunut hyvältä. Lauantaina oli upea keli. Aurinko paistoi ja pysyin sisätiloissa tehden rästiin jääneitä hommia. Viikon viimeinen lenkki oli sunnuntaina auringon mentyä pilveen, toinen vetolenkki. Onneksi aurinko näyttäytyi edes hetken verran, ei tuntunut niin älyttömältä tämä toimintajärjestys. Alkuun tuntui tosi raskaalta taas. Ei meinaa nyt sujua, ei millään. Otin kaksi vajaan kahden kilometrin mittaista vetoa. Toisella vedolla tuli merkillinen tunne, ihan kuin jalat olisivat jotenkin kehosta irralliset osat, jotka vievät minua eteenpäin ja katselisin maanpintaa jotenkin yläpuolelta, kuin polkupyörän selästä.

Enää ei voi puhua talvijuoksusta.