Mahatauti

Maanantaina kokoontui taas työpaikan liikuntakerho ja pääsin aikataulujeni puolesta osallistumaan siihen. Pelasimme sählyä. En ole koskaan ollut kunnolla pallopelien ystävä. Juoksu on niin yksinkertainen laji. Ei tarvita erityistaitoja tai pelisilmää, vain sitkeyttä. Omassa seurassaan yksin viihtyminen on eduksi, erityisesti pitkillä lenkeillä.

Sählyn pelaaminen oli mahdottoman kivaa! Tuli hiki ja hengästys. Suorastaan kylvin hiessä. Alkuun tuntui, että keuhkot repeävät hengästyksestä, mutta se helpotti lämpenemisen myötä. Pallonhallinta oli vaikeaa. Pallo on niin kevyt, etten millään meinannut oppia sitä, vaan paiskoin voimalla ihan turhaan. Sen kerran, kun onnistuin palloon osumaan. Aamupäivästä raskaana viittana hartioilla levännyt väsymys oli hetken aikaa tiessään.

Väsymys sai selityksensä seuraavana aamuna. Mahatauti. Jipii. Yhden päivän vietin tutisten makuuasennossa. Illalla huomasin hämmästyksekseni pohkeiden jumittavan, mutten jaksanut venyttää niitä. Juokse, niin saat pohkeesi jumiin. Makaa, niin saat pohkeesi jumiin. Seuraavan päivän vietin puoli-istuvassa asennossa. Kolmantena päivänä olin jo pystyssä ja yritin saada vatsaani normaaliin kuntoon.

Lenkille uskaltauduin seuraavan kerran lauantaina. Oli upea, lämmin ja aurinkoinen päivä. Hölkkäsin neljä kilometriä ja se tuntui normaalilta taudin jälkeiseltä lenkiltä. Enempää ei olisi tehnyt mieli juosta. Sunnuntaina juoksin jo kahdeksan kilometriä. Hölkkäsin tihkusateessa kaupungin toiselle puolelle kylpylään. Muu perhe saapui sinne autolla. Sitten lillimme kaksi tuntia altaissa. Uin kuntouintialtaassa vajaat kolmesataa metriä ja se teki hyvää hartioille. Pitäisi uida enemmän. Jos aikaa olisi enemmän, tekisinkin niin.

Näiden syömisestä huolimatta maha ei ole vielä täysin normaali. Ei auta, kuin odottaa.