Keväthuumaa ja ensimmäiset vedot

Aloitin juoksuviikkoni toisen pääsiäispäivän pitkällä lenkillä. Koko päivän paistoi ihanasti aurinko ja sää oli upean keväinen. Kun sovittu lenkkiaika koitti, oli aurinko mennyt pysyvästi pilveen. Pitää ajatella positiivisesti, kollegan sanoin "ilon kautta". Kuumahan sitä äkkiseltään moisessa porotuksessa tulisi. Ja pää kipeäksi liiallisesta valon määrästä. Juoksin niin häikäisevässä seurassa, että en hoksannut kaivata aurinkoa ollenkaan. Maailma on taas kertaalleen parannettu.

Toisen kerran kävin hölkällä heti seuraavana päivänä, kun siihen hiukan ennalta arvaamatta tarjoutui tilaisuus. On se vaan kivaa juosta kesäkengillä ja ilman takkia. Tunnelma on ihan toinen kuin talvisaikaan. Fiilis maratonkunnon suhteen on jotenkin omituinen. Kilometrejä kertyy kyllä ihan hyvää tahtia, mutta jotenkin ne eivät tunnu missään. Olen niin tottunut siihen, että viidenkymmenen kilometrin viikot ovat tosi raskaita, että tämä keveys tuntuu itsensä huijaamiselta. Ei tämän pitäisi sujua näin helposti.

Torstaiaamupäivän pitkän lenkin juoksin työpaikkakunnan maisemissa. Aamutuimaan sumu oli sakeaa ja kollega varoittikin minua eksymästä. Otin neuvosta vaarin ja juoksin leveän maantien laitaa. Ei sillä, että ikinä kovin helposti eksyisin. Sekin koulurakennus, josta kerran en meinannut millään löytää ulos, oli kertakaikkisen sokkeloinen labyrintti. Sumu hälveni nopeasti ja matka taittui kepeään tahtiin. Reitin alkupäässä oli kilometrin mittainen suora. Kun loppumatkasta saavuin samalle suoralle jo matkasta väsyneenä, suora oli varsin psykedeelinen kokemus. Vauhti alkoi kasvaa kuin itsestään ja ihan huomaamatta kiisin jo maratonvauhtiani lujempaa, eikä se edes tuntunut missään! Minä lensin!

Joutsenia aterioimassa. Minullakin alkoi jo olla kova nälkä.

Lapsen uimakouluaamuna kävin aurinkoisella aamuhölkällä. Pohkeet tuntuivat hiukan jumisilta, täytyy siis pyöräyttää niitä pilatesrullalla.

Hiljattain luin lapsille iltasadun "Pitkä, paksu ja tarkkasilmä". Tässä näemme pitkän. Paksu on sitten se maratonia edeltävällä tankkausviikon olotila. Tarkkasilmäksi muutun  maratonin aikana, kun haen epätoivoisesti WC:tä tai riittävän tuuheaa pusikkoa energiageelien vedettyä vatsan sekaisin.

Viikon viimeinen lenkki oli pikainen neljän kilometrin hölkkä höystettynä kuudella sadan metrin vedolla. Yllättävän hyvin ja kevyesti irtosi. Jälkituntemus jaloissa on erittäin mukava, tosin lihasten kipeytyminen tuntuu myös hyvin mahdolliselta, kunhan kuluu päivä-pari. Keräsin kummastuneita katseita, kun vedon kohdalle sattui sunnuntaiaamun kävelylle lähteneitä ihmisiä. Ei se mitään. Jos palkintona on kevyempi askel muilla lenkeillä, niin katselkoot ihan rauhassa, se on sen huomion väärti.

Laitoin viikonloppuna polkupyörän ketjuihin rasvaa ja renkaisiin ilmaa. Jatkossa täytyy yrittää mahduttaa ohjelmaan myös pyöräilyä. Kollega nimittäin ehdotti toukokuun viimeiselle viikolle työmatkapyöräilyä ja siitä suoriutuakseni täytyy varmaan ulkoiluttaa mankelia jokunen kerta jo sitä ennen. Emme me polje kuin yhtenä päivänä töihin ja sitten muutaman päivän päästä takaisin. Matka on viisikymmentä kilometriä yhteen suuntaan ja maratonista on suunnitelmien mukaan kulunut siinä vaiheessa reilu viikko. Katsotaan, miten ämmän käy!