Maratonin jälkeen, vaurioiden korjailua

Juostuani neljäkymmentäkaksi kilometriä ennatysvauhtia olin luonnollisesti melkoisen väsynyt. Koska en antanut sen haitata menoa sunnuntaina, kostautui homma työviikon alkaessa. Olin toki onnistunut jo sunnuntaina viikon ruokaostoksille lähtiessä peruuttamaan autolla lapsen polkupyörän yli, luojan kiitos vain pyörän. Lapsi itse oli ihan muualla tapahtuman aikana. Pyörä vääntyi käyttökelvottomaksi. Väsymyksestä huolimatta hoidin kaikenlaisia perhe-elämään kuuluvia velvollisuuksia normaaliin tapaan.

Alkuviikosta tuntui keuhkoissa jonkinlaisia tuntemuksia, jotka viittasivat siihen, että kyseisissä palkeissa oli lauantaina ilma virrannut tiheään tahtiin. Portaita noustessa hengästytti. Heti juoksun jälkeen oli kipeänä lähestulkoon jokainen kehon lihas, parissa päivässä se meni ohi. Väsymys oli kyllä valtaisa ja ylitsevyöryvä tunne monen päivän ajan. Söin paljon. Silloin, kun väsymykseltäni kykenin, suunnittelin innoissani uusia treenimuotoja ja laskeskelin uusiksi vetojen tavoitevauhteja, uutena tavoitteena alittaa jonain päivänä maratonaika 4:30. Loppuviikosta alkoi jaloissa jo tuntua juoksuun sopivaa keveyttä, mutta hillitsin itseäni. Täytyi malttaa palautua rauhassa. Mokoman keikalla pomppiminen onneksi lääkitsi pahinta liikunnan puutetta ja hätää.

Finlandia marathon, ennätysjuoksu

Paras maraton ikinä! Paras lappujuoksu ylipäätään ikinä! En uskonut tällaisia juoksuja edes olevan.

Viimeisen viikon valmistautuminen

Tiistaina kävin hierojalla avaamassa lihakset. Sen jälkeen liikunta ennen h-hetkeä koostui lähinnä myöhässä bussipysäkille -tyyppisistä pinkaisuista. Perjantaina oli viimeinen pinkaisu, kun olin menossa hammaslääkäriin ja parkkeeraaminen oli ottanut odotettua enemmän aikaa. Yli leveän kadun, keskellä olevaa nurmikaistaletta pitkin loikkimalla ehdin paikalle juuri ja juuri oikeaan aikaan. Olin suorittanut reilun hiilihydraattitankkauksen, koska olin jo oppinut, että tarvitsen sellaisen ja se saa olla runsas. Kolme päivää olin mässännyt kaikenlaista sokeripitoista. Perjantaina kävimme perheellä kannustamassa isäntää, joka osallistui illan hämärässä juostavaan Valon Kymppiin. Siinä poskihammas yhä hammaslääkärin käsittelystä särkevänä aloin valmistautua henkisesti seuraavaan päivään.

Maraton

Maratonpäivän aamuna söin puuroa ja ranskanleipää. Niillä eväillä vatsani oli pysynyt Västilässä kasassa ja luotin niihin tälläkin kertaa. Laitoin aamupalan jälkeen perheelle makaronilaatikkoa ja siinä sekaisen keittiön keskellä kasailin samalla kamppeita ja ajatuksiani. Mukaan lähtisi yksi korkillinen geeli, rusinoita, energiapatukoita, hörppy urheilujuomaa ja suolaa. Isännän kokemuksen tuomat vinkit olivat tarpeen, geeli esimerkiksi kannattaisi avata valmiiksi, koska korkki on tosi vaikea saada auki. Hätäpäissäni vielä kasailin ajatuksiani, kun maratonkyyti saapui pihaan. Juoksisimme ystäväni kanssa molemmat maratonin, aikatavoite vain olisi ihan eri.

Olimme tapahtumapaikalla kolme varttia ennen starttia. Juuri sopivasti, ei yhtään liian aikaisin. Mussutin vielä energiapatukkaa ja ranskanleipää. Varttia vaille hörpin urheilujuoman. Lämmintä oli ehkä yksitoista astetta ja päällä oli T-paita ja caprimittaiset shortsit. Täysin oikea asukokonaisuus, lähdössä paleli, muttei enää missään vaiheessa sen jälkeen. Asetuin joukon hännille, koska tiesin olevani hitaimmasta päästä ja laitoin kuulokkeet korviin Finlandia-hymnin päätyttyä.

Reitti juostiin neljänä kierroksena, joista ensimmäinen oli vaikein. Se kertoo kovasta tankkauksesta, paikat ovat ihan tukossa aluksi. Oikein hirvitti, kuinka pohkeita poltti. Kuinka voisin ikinä päästä perille? Kuuden kilometrin kohdalla alkoi hiukan helpottaa. Yhdeksässä kilometrissä maha alkoi turvota. Voi taivas! Älkää nyt viitsikö, tähänkö tämä nyt tyssää? Sekin meni ohi. Laskeskelin mielessäni, missä olen silloin, kun ystäväni on aloittamassa toista kierrosta. Työkaverini oli kannustamassa kierroksen loppupuolella, hänen tyttärensä juoksi myös.

Toisella kierroksella alkoi homma sujua. Mahavaivaa lukuunottamatta, jouduin nimittäin piipahtamaan huusissa. Onneksi se jäi ainoaksi kerraksi. Askel lensi ja tuntui helpolta. Juoksin 6:30 min/km -vauhtia, mikä oli paljon lujempaa, kuin tavoitteeseen (alle 5h) tarvittaisiin. Yritin toppuutella itseäni, mutta jalat veivät vain. Edelläni asmaatikko yski pahan kuuloisesti. Aurinko paistoi, mutta silti ei ollut kuuma. Mäet jaksoin juosta ylös helposti. Työkaverini oli yhä paikalla ja jaksoin hymyillä leveästi. Perheeni oli maalialueella huutamassa kannustuksia. Lähdin kolmannelle kierrokselle kevein mielin ja askelin.

Vauhti kiihtyi, lukema Garminissa näytti välillä 6:15 min/km. Olin ihmeissäni. Miten tämä on mahdollista? Aloin laskeskella, milloin ystäväni ohittaisi minut omalla neljännellä kierroksellaan. Tulin siihen tulokseen, että se tapahtuisi juuri ennen kolmannen kierroksen loppua. Aloin odottaa tätä hetkeä. Porukkaa tuli vastaan selkä edellä, kävellen ja juosten. Aloin annostella geeliä. Päätin jakaa sen kolmeen osaan, joista ensimmäisen ottaisin tällä kierroksella. Pääsin kierroksen loppuun, eikä ystävääni näkynyt. Perhe ja työkaverini olivat yhä paikalla kannustamassa. Myöhemmin selvisi, että ystäväni oli joutunut keskeyttämään. Tämä harmitti kovasti.

Vauhtini vain kasvoi, lukema näytti välillä jopa alle kuuden minuutin kilometrivauhtia. Ihan mieletöntä, maratonin lopussa! Ei ole totta! En voinut kertakaikkiaan uskoa tätä. Soittolista oli päässyt Mokoman levyyn ja ai, miten mahtavaa voimamusiikkia se olikaan! Aloin jo luottaa siihen, että tulisi ennätys. Laskeskelin, missä vaiheessa saan hyytyä täysin ja silti ehtiä alle viiden tunnin. En oikein päässyt tulokseen, mutta tiesin, että aikaa on. Selkiä tuli vastaan yhä lisää ja lisää. Jalkoihin sattui jo, mutta pidin vauhdin samana. Viimeisellä kilometrillä katsoin, että saatan päästä alle 4.40, jos pidän kiirettä. Otin mielettömän loppukirin maalin häämöttäessä. Henki vinkui, kiroilin katsellessani sekuntien kulumista kellossa. Ylitin maaliviivan ajassa 4.39.50, viisitoista minuuttia alle edellisen ennätyksen.

Ei vitsi, juoksin juuri huiman enkan!

Laskeutumisvalmistelujen aloitus

Tällä viikolla pudotin juoksukilometrit puoleen. Kolme määräviikkoa olivat sujuneet käsittämättömän hyvin, nyt pitäisi enää aloittaa laskeutuminen kohti maratonia ja onnistua väistämään joka puolella jylläävä flunssa.

Auton huoltoa ja lenkkiä

Tiistaiaamuna puin juoksuvaatteet päälle heti aamusta. Ajoin auton huoltoliikkeeseen ja juoksin sieltä takaisin kotiin. Soitin matkalla kuopukselle kouluunlähtökäskyn. Ehdin kotiin ja kalenterin ääreen juuri sopivasti terveysaseman soittoajaksi. Pakollisten asioiden hoidon jälkeen lähdin jatkamaan lenkkiä. Aamuaurinko paistoi ja metsä kutsui ihanasti. Päätin juosta kuntopolkuja pitkin parituntisen. Hyvin jaksoin yhä, nyt juoksu kulkee. Miten vain onnistuisin pitämään pään kylmänä aikatavoitteiden suhteen? Takaisin tullessa pohdin, juoksisinko vielä hakemaan auton. Olo oli jo niin hikinen ja likainen, että päätin mennä kävellen.

Ystävän kanssa

Perjantaina tuli äkillinen tarve terapialenkille, siispä matkaan kimpassa! Juoksimme kympin kuntopoluilla. Juokseva ystäväni on niin nopea, että sopeutuminen minun vauhtiini kesti hetken aikaa, alun jälkeen hän ei enää painellut kaksi metriä edelläni. Ylämäet tuntuivat pohkeissa hapotuksena, mutta hyvin silti jaksoin. Yhdessä mennen tulee juostua ylämäetkin, yksin olisin moiseen usein aivan liian laiska.

Määrää, kolmas viikko

Pitkä lenkki ja epävakavaa jalkapalloa

Aloitin juoksut tällä viikolla tiistaiaamun pitkällä lenkillä. Aurinko paistoi ja juoksu kulki. Lauantai-iltana nautittujen oluiden ja mättöruuan aiheuttamat nestekertymät ilmeisesti lähtivät samalla liikkeelle. Päättelin tämän siitä, että jouduin käymään ns. nestetyhjennyksellä matkan aikana peräti kolme (!?!) kertaa. Onneksi reitillä oli avoin bajamaja sekä tiheää pusikkoa. Joskus tuntuu, että keho on kuin pesusieni. Kun syö suolaista ja rasvaista huuhtoen ruuan oluella alas, sieni imee itseensä vettä. Parin päivän päästä sieni päättää puristua kasaan, kun olen lenkillä. Nestettä tirsuaa joka ihohuokosesta ja rakkoonkin sitä riittää.

Näin kauniissa maisemissa juoksin ja pidättelin pissaa.

Lenkin jälkeen lähdin töihin ja työpäivän jälkeen osallistuin taas henkilökunnan liikuntakerhoon. Lajina oli jalkapallo jumppapallolla, sellaisella isolla, jolla voi vaikka istua. Yllättävän vaikeasti hallittava pallo ja potkiminen käy jalkoihin pidemmän päälle. Hauskaa oli silti, kun ei ota hommaa turhan vakavasti. Tässä kerhossa ei olla vakavia.

Palautuspäivien jälkeen perjantain lyhyt

Perjantaina työpäivän päätyttyä kävin lyhyellä lenkillä kimppakyydin muita osallistujia odotellessa. Oli ihanan syksyinen sää ja kevyt askel. Jaloissa alkaa jo tuntua runsas juokseminen, siihen nähden lenkki tuntui tosi helpolta. Palattuani takaisin työpaikalle ja pyöriskellessäni siinä juoksuvaatteissani kuulin kahdesta suusta peräkkäin kysymyksen, aionko juosta kotiin. Se olisikin jotain, juosta joskus töistä kotiin! Matkaa kertyy 55 km, joten ihan heti se ei onnistu.

Viikonlopun helpot ja pitkät

Lauantaina kävin puolipitkän ja sunnuntaina pitkän. Ihme juttu, kolmas kuudenkymmenen kilometrin viikko oli lopuillaan ja yhä vain kulki! Ei jumittanut, ei kivistänyt, ei mitään. Oli hyvin syksyistä, tihkusadetta ja lämpötila kymmenen ja rapiat päälle. Ihastelin järven tummaa pintaa ja nautin! Välillä pysähdyin säätämään lasten asioita etänä puhelimitse. Sitten jatkoin taas.

Syksyn synkkyydessä on sitä jotain.