Viimeisen viikon valmistautuminen
Tiistaina kävin hierojalla avaamassa lihakset. Sen jälkeen liikunta ennen h-hetkeä koostui lähinnä myöhässä bussipysäkille -tyyppisistä pinkaisuista. Perjantaina oli viimeinen pinkaisu, kun olin menossa hammaslääkäriin ja parkkeeraaminen oli ottanut odotettua enemmän aikaa. Yli leveän kadun, keskellä olevaa nurmikaistaletta pitkin loikkimalla ehdin paikalle juuri ja juuri oikeaan aikaan. Olin suorittanut reilun hiilihydraattitankkauksen, koska olin jo oppinut, että tarvitsen sellaisen ja se saa olla runsas. Kolme päivää olin mässännyt kaikenlaista sokeripitoista. Perjantaina kävimme perheellä kannustamassa isäntää, joka osallistui illan hämärässä juostavaan Valon Kymppiin. Siinä poskihammas yhä hammaslääkärin käsittelystä särkevänä aloin valmistautua henkisesti seuraavaan päivään.
Maraton
Maratonpäivän aamuna söin puuroa ja ranskanleipää. Niillä eväillä vatsani oli pysynyt Västilässä kasassa ja luotin niihin tälläkin kertaa. Laitoin aamupalan jälkeen perheelle makaronilaatikkoa ja siinä sekaisen keittiön keskellä kasailin samalla kamppeita ja ajatuksiani. Mukaan lähtisi yksi korkillinen geeli, rusinoita, energiapatukoita, hörppy urheilujuomaa ja suolaa. Isännän kokemuksen tuomat vinkit olivat tarpeen, geeli esimerkiksi kannattaisi avata valmiiksi, koska korkki on tosi vaikea saada auki. Hätäpäissäni vielä kasailin ajatuksiani, kun maratonkyyti saapui pihaan. Juoksisimme ystäväni kanssa molemmat maratonin, aikatavoite vain olisi ihan eri.
Olimme tapahtumapaikalla kolme varttia ennen starttia. Juuri sopivasti, ei yhtään liian aikaisin. Mussutin vielä energiapatukkaa ja ranskanleipää. Varttia vaille hörpin urheilujuoman. Lämmintä oli ehkä yksitoista astetta ja päällä oli T-paita ja caprimittaiset shortsit. Täysin oikea asukokonaisuus, lähdössä paleli, muttei enää missään vaiheessa sen jälkeen. Asetuin joukon hännille, koska tiesin olevani hitaimmasta päästä ja laitoin kuulokkeet korviin Finlandia-hymnin päätyttyä.
Reitti juostiin neljänä kierroksena, joista ensimmäinen oli vaikein. Se kertoo kovasta tankkauksesta, paikat ovat ihan tukossa aluksi. Oikein hirvitti, kuinka pohkeita poltti. Kuinka voisin ikinä päästä perille? Kuuden kilometrin kohdalla alkoi hiukan helpottaa. Yhdeksässä kilometrissä maha alkoi turvota. Voi taivas! Älkää nyt viitsikö, tähänkö tämä nyt tyssää? Sekin meni ohi. Laskeskelin mielessäni, missä olen silloin, kun ystäväni on aloittamassa toista kierrosta. Työkaverini oli kannustamassa kierroksen loppupuolella, hänen tyttärensä juoksi myös.
Toisella kierroksella alkoi homma sujua. Mahavaivaa lukuunottamatta, jouduin nimittäin piipahtamaan huusissa. Onneksi se jäi ainoaksi kerraksi. Askel lensi ja tuntui helpolta. Juoksin 6:30 min/km -vauhtia, mikä oli paljon lujempaa, kuin tavoitteeseen (alle 5h) tarvittaisiin. Yritin toppuutella itseäni, mutta jalat veivät vain. Edelläni asmaatikko yski pahan kuuloisesti. Aurinko paistoi, mutta silti ei ollut kuuma. Mäet jaksoin juosta ylös helposti. Työkaverini oli yhä paikalla ja jaksoin hymyillä leveästi. Perheeni oli maalialueella huutamassa kannustuksia. Lähdin kolmannelle kierrokselle kevein mielin ja askelin.
Vauhti kiihtyi, lukema Garminissa näytti välillä 6:15 min/km. Olin ihmeissäni. Miten tämä on mahdollista? Aloin laskeskella, milloin ystäväni ohittaisi minut omalla neljännellä kierroksellaan. Tulin siihen tulokseen, että se tapahtuisi juuri ennen kolmannen kierroksen loppua. Aloin odottaa tätä hetkeä. Porukkaa tuli vastaan selkä edellä, kävellen ja juosten. Aloin annostella geeliä. Päätin jakaa sen kolmeen osaan, joista ensimmäisen ottaisin tällä kierroksella. Pääsin kierroksen loppuun, eikä ystävääni näkynyt. Perhe ja työkaverini olivat yhä paikalla kannustamassa. Myöhemmin selvisi, että ystäväni oli joutunut keskeyttämään. Tämä harmitti kovasti.
Vauhtini vain kasvoi, lukema näytti välillä jopa alle kuuden minuutin kilometrivauhtia. Ihan mieletöntä, maratonin lopussa! Ei ole totta! En voinut kertakaikkiaan uskoa tätä. Soittolista oli päässyt Mokoman levyyn ja ai, miten mahtavaa voimamusiikkia se olikaan! Aloin jo luottaa siihen, että tulisi ennätys. Laskeskelin, missä vaiheessa saan hyytyä täysin ja silti ehtiä alle viiden tunnin. En oikein päässyt tulokseen, mutta tiesin, että aikaa on. Selkiä tuli vastaan yhä lisää ja lisää. Jalkoihin sattui jo, mutta pidin vauhdin samana. Viimeisellä kilometrillä katsoin, että saatan päästä alle 4.40, jos pidän kiirettä. Otin mielettömän loppukirin maalin häämöttäessä. Henki vinkui, kiroilin katsellessani sekuntien kulumista kellossa. Ylitin maaliviivan ajassa 4.39.50, viisitoista minuuttia alle edellisen ennätyksen.
 |
| Ei vitsi, juoksin juuri huiman enkan! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti