Juostuani neljäkymmentäkaksi kilometriä ennatysvauhtia olin luonnollisesti melkoisen väsynyt. Koska en antanut sen haitata menoa sunnuntaina, kostautui homma työviikon alkaessa. Olin toki onnistunut jo sunnuntaina viikon ruokaostoksille lähtiessä peruuttamaan autolla lapsen polkupyörän yli, luojan kiitos vain pyörän. Lapsi itse oli ihan muualla tapahtuman aikana. Pyörä vääntyi käyttökelvottomaksi. Väsymyksestä huolimatta hoidin kaikenlaisia perhe-elämään kuuluvia velvollisuuksia normaaliin tapaan.
Alkuviikosta tuntui keuhkoissa jonkinlaisia tuntemuksia, jotka viittasivat siihen, että kyseisissä palkeissa oli lauantaina ilma virrannut tiheään tahtiin. Portaita noustessa hengästytti. Heti juoksun jälkeen oli kipeänä lähestulkoon jokainen kehon lihas, parissa päivässä se meni ohi. Väsymys oli kyllä valtaisa ja ylitsevyöryvä tunne monen päivän ajan. Söin paljon. Silloin, kun väsymykseltäni kykenin, suunnittelin innoissani uusia treenimuotoja ja laskeskelin uusiksi vetojen tavoitevauhteja, uutena tavoitteena alittaa jonain päivänä maratonaika 4:30. Loppuviikosta alkoi jaloissa jo tuntua juoksuun sopivaa keveyttä, mutta hillitsin itseäni. Täytyi malttaa palautua rauhassa. Mokoman keikalla pomppiminen onneksi lääkitsi pahinta liikunnan puutetta ja hätää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti