Takaisin treenirytmiin, melkein

Joululomaa on yhä jäljellä, joten päätin yrittää juosta joka päivä. Viikon ensimmäinen lenkki oli tahmea kahdeksikko. Jalat painoivat, näköjään peräkkäiset lenkit ovat näin äkkiseltään tauon jälkeen kova juttu. Yritin keskittyä ympäristön ihailemiseen unohtaakseni hetkeksi tönkköjalkani.

Ihmisen ja taivaan välissä seisovat puut, mustat kuin hiili.

Seurvaavana päivänä olo oli oudon huono. Vatsa oli sekaisin ja heikotti. En lähtenyt lenkille, mikä harmitti kovin. Olotila koheni onneksi vuorokaudessa ja keskiviikkona pääsin rytmiin takaisin. Aurinko paistoi upeasti, mutta pakkasta oli ronskihkosti, -16 astetta. Juoksu kulki silti yllättävän hyvin.

Naamioituneen hiipparin on nähty liikkuvan järven rannassa. Todellisuudessa aurinkolasit huurtuivat niin nopeasti, etten voinut käytännösä ollenkaan pitää niitä päässä.

Pakkanen jatkoi kiristymistään ja seuraavana päivänä oli jo -20. Sää oli upea, joten lähdin juoksemaan. Pitkien alusvaatteiden lisäksi fleecekerrasto ja ohut juoksuasu. Kypärämyssy, puffi ja fleecepipo. Rukkaset. Olin unohtanut laittaa kypärämyssyn eilisen jäljiltä kuivumaan ja se oli ällöttävän kostea. Koska se kastuisi kuitenkin hyvin nopeasti, en antanut asian haitata. Kaksi kangaskerrosta naaman edessä sai aluksi aikaan ahdistuksen, mutta totesin vauvojenkin hengittävän kantoliinassa, joten en minäkään tässä tukehtuisi. Vauvat tosin eivät urheile liinassa, mutta voihan sitä juosta rauhallisesti. Raskaasti puettuna juoksukin tuntuu, no, raskaalta. Ei onneksi koko aikaa, ihan hyvä juoksuflow vallitsi parhaimmillaan. Rukkaset olivan ihan märät hiestä, mutta ei niitä voinut pakkasessa ottaa poiskaan. Ripset jäätyivät kiinni toisiinsa. Takaisin kotiin tullessa lapseni totesi minun näyttävän ihan rosvolta.

Upea sää. Vaan hyisen kylmä. Uskalsinpas lähteä silti lenkille!

Loppiaisena suunnittelimme siipan kanssa kimppalenkkiä. Lapsi lähti edeltä kaverikylään kävellen. Pian hän soitti, ettei löydäkään oikeaa ovea rivitaloviidakosta. Päätimme tehdä pikaisen lähdön, lenkkeillä kyläpaikan ohi ja opastaa lapsi perille. Juoksu muuttui pian kadonneen lapsen paniikinhuuruiseksi etsinnäksi. Onneksi homma ratkesi pian. Lapsen puhelimen akku oli hyytynyt pakkasessa ja hän oli kävellyt kotiin. Saatoin lapsen kaverikylään ja jatkoimme siitä siipan kanssa lenkille. Tuntui sekä kylmyyden että lapsen katoamisen aiheuttaman kauhun jälkitilan väristyksiä.

Lauantaina juoksin pitkän lenkin. Sää oli lauhtunut muutamaan pakkasasteeseen, mikä tuntui ihanalta. Lunta oli satanut runsaasti ja teitä ei oltu ehditty aurata ennen lähtöäni. Tuppurainen lumi oli raskasta astua, mutta se haittasi yllättävän vähän. Loppumatkasta sain jo hölkätä auratuilla reiteillä. Lenkki kahdenkymmenen kilometrin mitastaan huolimatta jätti sen verran mehuja jäljelle, että jaksoin hyvin vielä kokata ruuan ja kolata pihan.

Raskas juoksualusta.