Torstaina pääsin nauttimaan tähän vuodenaikaan harvinaista herkkua eli lenkkeilyä valoisan aikaan. Ei valon määrä silti silmiä särkenyt, taivas oli tukevasti pilvessä ja lumeton maisema niin synkeä, kuin se vain olla voi. Pohdin, milloin oikein tulee aika, että pääsen testaamaan uusia nastakenkiäni. Siinä kahteen paitaan ja ohuisiin trikoisiin pukeutuneena talvi tuntui olevan oikein erityisen kaukana. Tähän tunteeseen ei auttanut edes se, että viimeiseksi työkseni ennen lähtöä olin paketoinut kaksi jouluista lahjaa. Juoksu oli kevyttä kuin unelma koko 9 km ajan. Taudin aiheuttama heikotus oli tiessään. Polvea juili koko matkan ja mietin, pitääkö siihen reagoida jotenkin. Totesin, että ei vielä. Joskus vastaavaan on auttanut jonkin lihasjumin saaminen laukeamaan. Myös yksittäinen kovempi lenkki voi tehota.
Seuraava juoksukerta koitti vasta sunnuntaina, jolloin hölkkäsin saman matkan, mutta puolison kanssa. Olin ollut maltillisissa iltariennoissa kahtena iltana peräjälkeen. Juoksu kulki kevyesti siitä huolimatta, johtuen mahdollisesti runsaasta pipareiden syönnistä juuri ennen. Lenkin jälkeen tuntui väsymys, johon syöminen toi vain lievää helpotusta. Tämä voi johtua valvomisesta ja/tai äkillisestä sokerin syömisen lisääntymisestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti