Ensin pieni harmistuksen tilitys. Onnistuin vahingossa poistamaan edellisen blogitekstin. Se näkyi luonnoksena ja eri nimellä kuin julkaistu. Voi rähmä. Että pitääkin sählätä. No, eespäin mennään kuin mummo lumessa. Ei auta murehtia menneitä sanoja.
Tällä viikolla olen valmistautunut juoksuun neljästi ja juossut kolmesti. Maanantaina yritin juosta keskellä työpäivää, mutta unohdin pakata kaiken tarvittavan ja homma jäi aikeeksi. Tämä harmitti todella, koska lenkkireittini työpaikan lähellä on todella kaunis maalaisromanttinen järvenranta. Juoksin sitten illalla lyhyesti.
Tiistaina muistin ottaa kaikki kamat mukaan ja pääsin suosikkireitilleni maalaismaisemiin. Lenkki oli raskaahko 8 km. Raskaus tuli lenkkareista, joihin jalkani eivät ole vielä tottuneet. Ne ovat lojuneet kaapissa melko kauan ja nyt olen päättänyt käyttää ne "pois" kuljeksimasta ja kaappia täyttämästä.
Seuraava juoksu koitti vasta sunnuntaina. Kaksi lasten joulujuhlaa ja yksi lauantaityöpäivä sotkivat rutiineja ja myöntää täytyy, että viimeisinä työpäivinä olin aikalailla kuitti. Lenkille lähtemisen vaatima tehokkuus ei aina vain onnistu. Yleensä olen kyllä melko taitava hyödyntämään juoksulle otolliset aikaikkunat. Siinä ajassa, minkä joku toinen käyttää sen pohtimiseen, onko jo varmasti palautunut edellisestä lenkistä tai onko senhetkinen sää ulkoiluun sopiva, on meikä-hissuttelija hipsutellut jo kauas.
Ensimmäinen lomapäivä ja 38. syntymäpäiväni. Lähdin lenkille muun perheen lappaessa kitoihinsa pottuja ja lihapullia. Päätin tehdä saman vasta lenkin jälkeen. Tämä oli hyvä päätös, koska oli todella virkistävää juosta ilman vatsavaivoja. Oli melkein talvipäivänseisaus ja niin lämmintä, että huoletta tarkeni ilman takkia. Juoksu oli kevyttä kuin höyhen. Juoksin monta 7min45s -vauhtista kilometriä, mikä oli aivan ihmeellistä. Upea flow!
Ennen lähtöä oli viimeisenä asiana keskusteltu, katsottaisiko joku elokuva lasten mentyä nukkumaan. Leffoja selatessa osui silmään mainos elokuvasta Interstellar. Suosittelen! Scifiä ilman örkkejä, synkkä tulevaisuus tuhoutuvalla Maa-planeetalla. Sen muisteleminen vuodenaikaan käsittämättömän lämpimässä säässä katsellen sysipimeää sumuista synkkyyttä Swallow the Sunia kuunnellen ja raikasta happea hengitellen sai aikaan varsin apokalyptisia tunnelmia.
Vesipisarat kimalsivat puiden lehdettömillä oksilla. Niistä syntyi erikoisia muotoja. Askelten rytmi ja tasainen hengitys saivat aikaan rennon meditatiivisen tilan. Pikkuhiljaa lenkin lähestyessä loppuaan alkoivat voimatkin vähetä. Väliin jätetty ateria tuntui heikotuksena. Urheilujuoma ja iltapäivän joulutortut eivät enää riittäneet energiaksi. Takana oli 18 kivaa kilometriä, joten kyllä siinä saakin jo olla nälissään ja väsynyt!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti