Kiimasen Savulenkki ja muita kertomuksia

Flunssan parantelua

Tauti löi matkan aikana ihan kunnolla päälle. Rinkan kantaminen siirryttäessä hotellilta laivaan ja laivasta autolle sai tuskanhien valumaan. Kotiin palattua ei urheilu käynyt mielessäkään. Talon lopputarkastus oli sovittu kahden päivän päästä reissusta, eikä kotia halunnut esitellä siivottomassa kunnossa. Siispä heilui imuri, moppi ja rätti. Tauti eteni tyypillistä rataansa heikotuksesta ja kurkkukivusta kirkkaan liman kautta keltaiseen vaiheeseen. Viisi päivää, niin olin jo voiton puolella.

Juoksun tapailua

Juhannuksen aatonaattona kävin kevyesti hölkkäämässä kolme kilometriä. Mies oli seurana osan matkaa. Juoksu tuntui lihaksissa hyvältä, mutta yleisvoinnin kannalta ei. Hengästytti. Tyypillistä taudin jälkeen, yritän uudelleen ihan pian.

Vaikka edessä olisi seinä, aina löytyy polku, joka kiertää sen.

Kiimasen Savulenkki

Kävimme juhannusaattona koko perheen voimin Saarijärvellä Kiimasen Savulenkillä. Isäntä juoksi ja me muut kannustimme. Aluksi uhkasi käydä niin, että isäntä juoksee, lapset pomppivat vihaisina kimpussani ja minä huokailen. Jäätelöiden osto lapsille heti alkajaisiksi auttoi asiaan. Alueella oli monenlaista saunaa tarjolla sekä juoksijoille että kannustajille, mutta uimapaikka sopi niin huonosti lapsille, että hylkäsimme saunomisidean. Katsoimme lasten kanssa startin. Lähtöryysiksen viuhuessa ohitse painelin kameran nappulaa sarjatulella ja toivoin, että kuvaan osuisi mahdollisimman paljon tuttuja. Juoksijoiden mentyä menojaan siirryimme sillalle ihmettelemään virtaavaa vettä. Lapset intoutuivat heittelemään veteen kiviä niin innokkaasti, että piti jo toppuutella. Sitten menimme hakemaan sopivaa paikkaa maaliintulijoiden kannustamiseen. Kuinka nopeita kärjen juoksijat olivatkaan! Ei voi kuin ihailla. Miten ihmeessä sitä saisi itsensä sellaiseen kuntoon?

Juhannuspyörteitä vedessä.

Isännän saavuttua maaliin ja saatua itsensä huollettua jatkoimme matkaa anoppilaan. Siellä oli luvassa lasten vilskettä, hyvää ruokaa ja iloista puheensorinaa. Kävin samalla juoksemassa oman lenkkini. Henkeä salpasi, pissatti ja pohkeet jumittivat, ei siis mitään uutta.

Ihmisen sanotaan tarvitsevan juuret ja siivet. Tässä on juuri. Mistä saisin siivet?

Helteinen pitkä lenkki

Sunnuntaina oli hyvin lämmin sää ja se enteili vaikeuksia juoksun kannalta. Kun lämpömittari kipuaa yli kahdenkymmenen lämpöasteen, muuttuu juokseminen ilosta sisulla väkisin puurtamiseksi. Tällä kertaa vaikutus oli yllättävänkin vähäinen. Henki kulki kohtuullisesti ja kahdeksan kilometrin jälkeen pohkeetkin aukesivat. Hikoilin kyllä kuin pieni sika ja huolimatta lenkin jälkeisestä runsaasta syömisestä ja juomisesta sain palkinnoksi mojovan päänsäryn. Se ei kokonaisuutta kuitenkaan pilannut, koska syynä on kuumuus eikä kropan soveltumattomuus juoksuun. Pystyn juoksemaan pitkää lenkkiä yhä, jee!

Monet alkuperäiskansat uskovat, että valokuvaamalla voi viedä palasen kuvattavan sielusta. Voinko siis muuttua nopeammaksi, jos kuvaan nopeita kulkuneuvoja?

Suomenlahden molemmin puolin

Lenkki 1, Suomi

Tyttäreni eskarikaveri muutti talvella toiselle paikkakunnalle, joka sattumoisin on työpaikkakuntani. Kävin viemässä tyttäreni heille leikkimään ja käytin tarjoutuneen lenkkeilytilaisuuden hyväkseni. Mukanani kannoin urheilujuomaa. Epäröin hieman lähteä pitkikselle, koska edelliset lenkit olivat olleet huonoja. Onneksi epäröinti osoittautui turhaksi. Valitsin ympyrälenkin, joka nousee ensin korkean mäen päälle ja laskeutuu sitten hiljalleen alas. Hiekkatie kiemurteli läpi idyllisen maalaismaiseman. Suomalainen luonto oli kauneimmillaan ja linnut lauloivat. Oli ihanaa juosta! Vauhti nousi kuin itsekseen, huomasin hengästyväni, mutta ei ihme 7:00 min/km -tahdilla. Äitini soitti. Meillä viikonloppuna lasten synttäreillä vieraillut veljeni lapsi on mahataudissa. Tämäpä kiva uutinen. Saamme siis jännittää, missä vaiheessa tauti iskee meihin vai iskeekö ensinkään. Ihan uutta näkökulmaa ensi viikon lapsivapaaseen viikonloppuun Tallinnassa kaksin perheenpään kanssa. 13 kilometrin kohdalla huomasin väsyväni. Päätä alkoi jomottaa ja hengitys ei enää kulkenut entiseen malliin. Jaksoin silti hyvin jatkaa. Kävelin viimeisen vajaan kilometrin, jotta hiki hiukan kuivuisi ja myös siksi, että olin jo kovin väsynyt. Tytöillä olivat leikit sujuneet hyvin.

Matkan varrella olisi löytynyt vaikka mitä kuvattavaa, jos vain olisi malttanut pysähtyä.

Lenkki 2, Viro

Viikon toinen juoksulenkki koitti melko paljon etelämpänä. Olimme perheenpään kanssa Tallinnassa lapsivapaalla ja hölkkäsimme pitkin vanhaakaupunkia ja puistoja. Sää oli koko loman ajan sateinen, mutta lenkkihetkellä vain pilvisen kostea. Kiipesimme Olevisten kirkon torniin ihastelemaan maisemia. Torniin pääsi kiipeämään jyrkkiä kierreportaita pitkin. En suosittele ahtaan paikan kammosta kärsiville, sen verran kapea ja jyrkkä nousu oli. Kirkon tornia kiersi pieni näköalatasanne, josta sai ihmetellä upeaa maisemaa. Katselimme kaupungin vanhoja taloja, muuria ja ihastuttavia kukkaistutuksia puistoissa. Kurkkuni oli tuntunut karhealta jo aiemmin, mutta olo oli voimakas ja siksi uskaltauduin juoksemaan. Taudiksihan se sitten lopulta yltyi, mutta se on jo toinen tarina. Lenkki oli niin kevyt, että sen jälkeen jaksoimme vielä kävellä kaupoissa koko loppupäivän. Iltaa kohden kyllä jo kivisti jalkapohjia, mutta vaivannäkö kannatti. Kävelin nimittäin kauppakeskuksesta ulos upouudet DS-Trainerit kainalossa. Nyt minäkin omistan legendaariset maratonkengät! Enää pitää vain parannella flunssa, jotta pääsen testaamaan niitä.

Polkujen muodostumisesta päätellen eestiläisten suosimat kulkureitit ovat välillä hyvin luovia.

Juoksulihakset jälleen töihin

Ensimmäinen testilenkki

Kävin tällä viikolla lääkärissä keskustelemassa maratonin aikana ilmenneestä pyörtymisen tunteesta ja hengitysvaikeuksista. Sain laboratoriolähetteen ja ohjeen tunnustella, ilmeneekö oireita rasituksessa. Tämä mielessäni puin lenkkivaatteet ylleni, laitoin täytekakkupohjan uuniin ja pinkaisin lenkille. Valitsin reitin, jossa loppuun tulee reilu ylämäki. Askel kulki kepeästi sekä alas, että ylös mäkeä. Kävin kääntymässä järven rannassa ja ihastelemassa alkukesän vehreyttä. Ihanaa, tästä on hyvä aloitella taas juoksu maratonin jälkeen. Hengästytti kohtuullisen paljon, mutta kyllä se tästä taas lähtee!

Kakkupohja ei ehtinyt palaa lenkin aikana.

Väsymystä vastaan

Kun lähdin toisen kerran lenkille, olin kärsinyt pari päivää voimakkaasta väsymyksestä. Epäilin alkavaa flunssaa, koska kurkku oli tuntunut yhtenä yönä epänormaalilta. Koska oireet loppuivat siihen, hylkäsin diagnoosin. Silti vain väsytti. Päätin lähteä kokeilemaan juoksua hellästi ja varovasti, ajatuksena vain ulkoilla omassa rauhassa hetki musiikkia kuunnellen. Kävelin kaikki ylämäet ja juoksu kulki varsin kohtuullisesti. Ihan hyvää teki lenkki kaikesta huolimatta.

Tunnelin päässä on valoa, sinne vain pitää jaksaa taivaltaa.

Hyvä sää, huono lenkki

Viikon kolmas lenkki koitti. Oli ihana sää. Aurinko paistoi, muttei liian kuumasti. Ei kulkenut, Tuntui kamalalta kaikin puolin. Ainoa hyvä puoli oli alkukesän upea vehreys ympärillä. Vaan en aio tästäkään lannistua, jatkan yrittämistä.

Kukkivien syreenien huumaava tuoksu täytti nenän. Siksikö kehoon ei päässyt happea?

Polkupyörällä töihin

Kotoani on matkaa työpaikalleni noin viisikymmentä kilometriä. Kanssani samalla paikkakunnalla asuvan kollegani ideoimana päätimme lomaa edeltävän viikon kunniaksi pyöräillä töihin. Vain yksi siivu kerrallaan ja pari päivää lepoa välissä, mutta silti.

Varustauduin matkaan ennalta jättämällä varusteita työpaikalle jo edellisenä päivänä. Edeltävänä iltana kiinnitin (tai siis isäntä kiinnitti) pyörään juomapullotelineen ja lukkopolkimet. Ketjut myös rasvasin ja lisäsin renkaisiin ilmaa. Sitten vain kello herättämään aamuneljältä ja petiin! Nukuin hiukan huonosti, ehkä varhainen lähtö jännitti.

Aamulla puin, söin ja pakkasin mukaan eväät sekä muut välttämättömyystarvikkeet. Pullot täytin urheilujuomalla. Lähdin ovesta ja tajusin hetken päästä, että olin unohtanut ottaa työpaikan avaimet mukaan. Palasin takaisin. Mihin ihmeeseen avaimet enää mahtuvat? Kaikki taskut olivat ihan täynnä. Pyöräytin avaimet renksusta vyölaukkun hihnaan roikkumaan. Olin hiukan myöhässä ja lähdin kiireellä. Kengät eivät meinanneet millään kiinnittyä polkimiin, pahus! En ehtinyt ajatella asiaa sen enempää. Päätin luottaa siihen, että klossit loksahtavat kyllä paikoilleen vauhdissa.

Laskettelin mäen alas tapaamispaikalle klossit yhä irti polkimista. Lähdimme matkaan aamun viileässä kuulaudessa. Mahtavaa! Poljimme kohti ylöspäin nousevaa aurinkoa. Pääsimme pois taajamasta ja maantielle. Piennar oli leveä ja siinä oli hyvä ajaa. Usva leijui vihreiden peltojen yllä. Nenään kantautui ensin lehmänlannan, sitten paikallisen "nähtävyyden" eli saastuneen lipeälammen haju, lopulta myös kaadetun puun tuoksu. Pidimme pari lyhyttä juomataukoa, muuten etenimme reipasta vauhtia. Lihakset toimivat alkujärkytyksestä selvittyään hyvin eikä persauskaan puutunut pahasti. Eniten tunnottomuutta esiintyi käsissä loppua kohden. Niska jumitti.

Klossit olivat yhä vain irti polkimista, päätin lopulta luovuttaa. Ne tarttuivat sen verran jostain kulmasta kiinni, että polkeminen sujui ihan sulavasti. Pohdin jopa, että jos ne on noin vaikea saada kiinni, niin ehkä parempi etteivät menekään kiinni ensinkään. En nimittäin saisi niitä enää sen jälkeen irti. En ole kovin kokenut konkari lukkopolkimien kanssa, mutta sen verran olen niillä ajanut, että oikeasti luulin osaavani niitä käyttää.

Kymmenen kilometriä ennen maalia liittyi seuraamme kolmas kollega. Ajoimme kolmisin ohi laiduntavien lehmien ja kimmeltävien järvenselkien. Olimme perillä reilun kahden ja puolen tunnin kuluttua lähdöstä, Google Mapsin näyttämää aikaa nopeammin. Perillä viestittelin isännän kanssa ja syy klossien kiinnittymisvaikeuteen luultavasti selvisi: polkimet olivat Eggbeaterit ja klossit Shimanot. Voi älytön. No, oppia ikä kaikki ja ensi kerralla viisaammin. Eilen jääkaappiin jätetty voileipä maistui ihanalta, samoin keitetty kananmuna. Myöhemmin päivällä pukkasi päänsärkyä, ehkä niskajumista johtuen.

Ratsut levolla.

Kaksi päivää myöhemmin koitti toiseksi viimeinen työpäivä ja paluumatka pyöräillen. Säätiedotus oli lupaillut vesisadetta ja olinkin varannut sadetakin mukaan. Lisäksi lainasin perheenpäältä klosseihin oikeasti sopivia pyöräilykenkiä. Juuri ennen lähtöä taivaalta ropsahti vettä, mutta se olikin ainoa sade. Koko paluumatkan paistoi aurinko. Kengät pysyivät kiinni polkimissa ja pyörät kiisivät läpi maalaismaiseman. Mieletön flow! Innostuin niin, että aloin jo suunnitella kesälle pyöräretkiä. Kädet puutuivat taas ja takapuolen luut kävivät kipeiksi. Päätin laittaa ostoslistalle pehmustetut pyöräilyhousut. Liikennettä oli paljon ja alkumatkan kapea piennar teki hetkellistä epämukavuutta ajamiseen. Rekat eivät voineet väistää vastaantulijoiden takia ja siksi suhasivat melkoisen läheltä. Vastatuuli oli koko matkan ja loppumatkalle osuva pitkä silta kävi hyvin raskaaksi tuulen takia.

Lauantaina koulu päättyi ja yhdeksäsluokkalaiset saivat todistuksensa. Maalaiskoulun tapaan piha täyttyi traktoreista ja mönkijöistä. Palasin kotiin kukkien ja valvontaluokkalaisteni iloisen naurun ja halausten saattelemana. Kun illalla opettajajoukko kokoontui kaupungille juhlistamaan kesän alkua, en ollut pyörällä liikenteessä. Persaukseni oli päättänyt niin.