sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Juoksulihakset jälleen töihin

Ensimmäinen testilenkki

Kävin tällä viikolla lääkärissä keskustelemassa maratonin aikana ilmenneestä pyörtymisen tunteesta ja hengitysvaikeuksista. Sain laboratoriolähetteen ja ohjeen tunnustella, ilmeneekö oireita rasituksessa. Tämä mielessäni puin lenkkivaatteet ylleni, laitoin täytekakkupohjan uuniin ja pinkaisin lenkille. Valitsin reitin, jossa loppuun tulee reilu ylämäki. Askel kulki kepeästi sekä alas, että ylös mäkeä. Kävin kääntymässä järven rannassa ja ihastelemassa alkukesän vehreyttä. Ihanaa, tästä on hyvä aloitella taas juoksu maratonin jälkeen. Hengästytti kohtuullisen paljon, mutta kyllä se tästä taas lähtee!
Kakkupohja ei ehtinyt palaa lenkin aikana.

Väsymystä vastaan

Kun lähdin toisen kerran lenkille, olin kärsinyt pari päivää voimakkaasta väsymyksestä. Epäilin alkavaa flunssaa, koska kurkku oli tuntunut yhtenä yönä epänormaalilta. Koska oireet loppuivat siihen, hylkäsin diagnoosin. Silti vain väsytti. Päätin lähteä kokeilemaan juoksua hellästi ja varovasti, ajatuksena vain ulkoilla omassa rauhassa hetki musiikkia kuunnellen. Kävelin kaikki ylämäet ja juoksu kulki varsin kohtuullisesti. Ihan hyvää teki lenkki kaikesta huolimatta.

Tunnelin päässä on valoa, sinne vain pitää jaksaa taivaltaa.

Hyvä sää, huono lenkki

Viikon kolmas lenkki koitti. Oli ihana sää. Aurinko paistoi, muttei liian kuumasti. Ei kulkenut, Tuntui kamalalta kaikin puolin. Ainoa hyvä puoli oli alkukesän upea vehreys ympärillä. Vaan en aio tästäkään lannistua, jatkan yrittämistä.

Kukkivien syreenien huumaava tuoksu täytti nenän. Siksikö kehoon ei päässyt happea?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti