maanantai 27. kesäkuuta 2016

Kiimasen Savulenkki ja muita kertomuksia

Flunssan parantelua

Tauti löi matkan aikana ihan kunnolla päälle. Rinkan kantaminen siirryttäessä hotellilta laivaan ja laivasta autolle sai tuskanhien valumaan. Kotiin palattua ei urheilu käynyt mielessäkään. Talon lopputarkastus oli sovittu kahden päivän päästä reissusta, eikä kotia halunnut esitellä siivottomassa kunnossa. Siispä heilui imuri, moppi ja rätti. Tauti eteni tyypillistä rataansa heikotuksesta ja kurkkukivusta kirkkaan liman kautta keltaiseen vaiheeseen. Viisi päivää, niin olin jo voiton puolella.

Juoksun tapailua

Juhannuksen aatonaattona kävin kevyesti hölkkäämässä kolme kilometriä. Mies oli seurana osan matkaa. Juoksu tuntui lihaksissa hyvältä, mutta yleisvoinnin kannalta ei. Hengästytti. Tyypillistä taudin jälkeen, yritän uudelleen ihan pian.

Vaikka edessä olisi seinä, aina löytyy polku, joka kiertää sen.


Kiimasen Savulenkki

Kävimme juhannusaattona koko perheen voimin Saarijärvellä Kiimasen Savulenkillä. Isäntä juoksi ja me muut kannustimme. Aluksi uhkasi käydä niin, että isäntä juoksee, lapset pomppivat vihaisina kimpussani ja minä huokailen. Jäätelöiden osto lapsille heti alkajaisiksi auttoi asiaan. Alueella oli monenlaista saunaa tarjolla sekä juoksijoille että kannustajille, mutta uimapaikka sopi niin huonosti lapsille, että hylkäsimme saunomisidean. Katsoimme lasten kanssa startin. Lähtöryysiksen viuhuessa ohitse painelin kameran nappulaa sarjatulella ja toivoin, että kuvaan osuisi mahdollisimman paljon tuttuja. Juoksijoiden mentyä menojaan siirryimme sillalle ihmettelemään virtaavaa vettä. Lapset intoutuivat heittelemään veteen kiviä niin innokkaasti, että piti jo toppuutella. Sitten menimme hakemaan sopivaa paikkaa maaliintulijoiden kannustamiseen. Kuinka nopeita kärjen juoksijat olivatkaan! Ei voi kuin ihailla. Miten ihmeessä sitä saisi itsensä sellaiseen kuntoon?

Juhannuspyörteitä vedessä.

Isännän saavuttua maaliin ja saatua itsensä huollettua jatkoimme matkaa anoppilaan. Siellä oli luvassa lasten vilskettä, hyvää ruokaa ja iloista puheensorinaa. Kävin samalla juoksemassa oman lenkkini. Henkeä salpasi, pissatti ja pohkeet jumittivat, ei siis mitään uutta.

Ihmisen sanotaan tarvitsevan juuret ja siivet. Tässä on juuri. Mistä saisin siivet?


Helteinen pitkä lenkki

Sunnuntaina oli hyvin lämmin sää ja se enteili vaikeuksia juoksun kannalta. Kun lämpömittari kipuaa yli kahdenkymmenen lämpöasteen, muuttuu juokseminen ilosta sisulla väkisin puurtamiseksi. Tällä kertaa vaikutus oli yllättävänkin vähäinen. Henki kulki kohtuullisesti ja kahdeksan kilometrin jälkeen pohkeetkin aukesivat. Hikoilin kyllä kuin pieni sika ja huolimatta lenkin jälkeisestä runsaasta syömisestä ja juomisesta sain palkinnoksi mojovan päänsäryn. Se ei kokonaisuutta kuitenkaan pilannut, koska syynä on kuumuus eikä kropan soveltumattomuus juoksuun. Pystyn juoksemaan pitkää lenkkiä yhä, jee!

Monet alkuperäiskansat uskovat, että valokuvaamalla voi viedä palasen kuvattavan sielusta. Voinko siis muuttua nopeammaksi, jos kuvaan nopeita kulkuneuvoja?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti