Määrää, toinen viikko

Pitkä lenkki

Aloitin juoksuviikon pitkällä lenkillä tiistaina. Tuona päivänä työpäiväni alkaa normaalia myöhemmin ja käytin tilaisuuden hyväkseni. Katsoin aamulla lapset kouluunlähtövalmiiksi ja nuorimmalle vielä munakellon piippaamaan oikean lähtöajan merkiksi. Sitten pinkaisin matkaan. Juoksu kulki ihmeen kevyesti aamuksi. Nyt on ollut monen monta hyvää lenkkiä perä perää. Ilmat ovat viileneet, johtuukohan siitä? Jossain vaiheessa vielä soitin kotiin varmistaakseni, että lapsi hoksaa lähteä kouluun. Juoksin seitsemäntoista kilometriä, eikä missään vaiheessa oikein hyydyttänyt. Hyvä fiilis jäi.

Vanhempainiltaan

Keskiviikkona oli lapseni vanhempainilta. Lähdin myöhässä, joten juoksuksihan se meni. Hehee. Onneksi on alamäki. Tätä varten juoksen jatkuvasti. Jotta ehtisin ajoissa, kun en tajua lähteä ajoissa. Hullu paljon työtä tekee (kuten esimerkiksi juoksee kymmeniä kilometrejä viikossa), viisas pääsee vähemmällä. 

Pohje alkaa kipeytyä, taas

Torstaina kävin lyhyen, neljä kilometriä. Pohkeessa tuntui särkyä sisäsyrjällä. Kävelin kaikki ylämäet, jotta en rasittaisi sitä liikaa. Taas on otettava pohjehoidot käyttöön. Kylmä-kuuma-suihkut, rullailut, lisävenytykset, koko hela hoito. Tuleekohan joskus aika, että pohkeeni oikeasti kestäisivät suuria määriä juoksukilometrejä viikossa? Tämä on varmaan oma akilleenkantapääni. Tai akilleenpohkeeni, ei mene anatomisesti edes kauas.

Polku peikkometsään.

Lennokkaat vedot

Perjantaina kävin heti työpäivän päälle ottamassa kolme 1000 m vetoa. Aluksi näytti pahalta tekniikan kanssa, Garmin ei meinannut lainkaan käynnistyä. Käynnistyi se sitten lopulta, onneksi. Jaloissa riitti voimaa ja päässä puristusta. Tuntui pahalta, kuten pitääkin, mutta silti jaksoin melko helposti suorittaa vedot loppuun hyytymättä. Olin tyytyväinen!

Väsynyt kymppi, kevyt pitkä lenkki

Lauantain lenkki oli vain kympin mittainen, jotta jaksaisin juosta sunnuntaina pitkän lenkin. Väsynyttä oli meno, ei voi mitään. Sisulla mennään, eteenpäin. 

Tuuli oli yltymässä myrskylukemiin.

Illalla lähdin siipan kanssa olutfestareille. Siellä maisteltuani erilaisia mallasjuomia ja nukuttuani yöllä lyhyehkösti, ei kuitenkaan lyhyesti, koska tässä iässä on jo järki päässä valvomisen suhteen, päätin pysyä suunnitelmassa juosta pitkä lenkki. Menimme anoppilaan hakemaan lapsia yökylästä ja lähdin sitten ruuan ja kahvin päälle juoksemaan sieltä kohti kotia. Eilinen väsymys oli tiessään! Miten tämä on mahdollista? Juoksu kulki kuin siivillä, kuin itsestään. Välillä olin jo unohtaa juoda, kun kulki niin hyvin. Tuntui mahtavalta, pitkästä aikaa. Menin hiukan suorinta reittiä pitemmästi, jotta lenkille tulisi sopivasti mittaa. Tavoitteena oleva 24 km jäi kuitenkin vajaaksi, enkä enää kotinurkilla nälissäni saanut itseäni enää innostettua heittämään jotain turhan tuntuista lisälenkkiä. Tästä on nyt hyvä jatkaa kolmanteen rääkkiviikkoon.

Määrää, ensimmäinen viikko

Asioilla

Viikon ensimmäinen lenkki suuntautui piilolinssiostoksille. Hölkkäsin optikkoliikkeeseen jättämään tilauksen, tyhjät piilolinssipaketit kädessä malliksi. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kätevää! Juoksu ei kovin hyvin kulkenut eilisen pitkän lenkin jäljiltä.

Aamupäivän säätöä, lenkki ja futista

Tiistaiaamu alkoi tapaamisella, jonka alusta kymmenen minuutin kuluttua minun oli määrä soittaa ekaluokkalaiselle ja kaverilleen kouluunlähtökomento. Unohdin soittaa. Soitin kaksikymmentä minuuttia myöhässä. Loppujen lopuksi poimin heidät matkalta kyytiin ja ajeltuani ympäri tienoota heidät löytääkseni vein heidät kouluun autolla. Säätämisen jälkeen oli hyvä käydä tuulettamassa päätä lenkillä ennen töihin menoa. Juoksu kulki paremmin kuin edellisellä kerralla, muttei mitenkään ihmeellisen hyvin kuitenkaan.

Syksyistä on.

Lenkin jälkeen lähdin töihin. Työpäivän jälkeen jäin taas loman jälkeen startanneeseen henkilökunnan liikuntakerhoon. Osallistujia oli huimat viisi henkilöä, mutta saimme silti futispelin aikaiseksi. Kaksi vastaan kolme -asetelmassa saa kivasti juosta. Kentällä oli syviä lätäköitä, mutta se ei menoa haitannut. Tämä kerho on kaikkea muuta kuin vakavahenkinen! Päätin, että futis saa korvata tämän viikon vetolenkin.

Höyhenenkevyt aamulenkki

Torstaiaamuna minulla oli aikaa lyhyelle juoksulle, käytin ajan hyväkseni. Lähdin liikkeelle niin, että ehdin juuri sopivasti takaisin lähettämään ekaluokkalaiset kouluun. Juoksu oli kevyttä, pitkästä aikaa! Mahtavaa! Loikin ylämäet ylös ihmeissäni. Paluumatkalla rakkaan lenkkiystäväni lapsi hölkkäsi vastaan matkalla eskariin. Reipas ja urheilullinen seuraava sukupolvi on jo kasvamassa.

Työviikon päätteeksi lyhyttä ja pitkää

Perjantaina kävin illalla lenkillä, pitkästä aikaa kuntopoluilla. Askel oli yhä kevyt ja helppo. Juoksin kahdeksan kilometriä. Lauantaina oli tarkoitus juosta kaksinelonen, mutta juuri päälle puskeva raju ukkoskuuro lykkäsi lähtöäni sen verran, että päätin käydä vain kaksikymmentä. Juoksu kulki kepoisasti, ihmeen helppoa suorastaan. Kiertelin järveä, hetken ripsautti vettä päälle ja lopun aikaa paistoi aurinko. Mukavan leppoisaa menoa.

Sorsat unten mailla.

Työ haittaa harrastusta

Stressitaso tapissa

Maanantai oli viimeinen lomapäivä ja siihen olin varannut itselleni hierojan. Tiistaina oli palautumispäivä ja ensimmäinen työpäivä. Keskiviikkona lähtivät lapset kouluun. Hyvästi, leppoisa elämä. Tervetuloa ziljoona toisiinsa liittymätöntä pikkuasiaa, jotka on muistettava hoitaa oikea-aikaisesti. Tämän takia perjantai oli ensimmäinen päivä tällä viikolla, kun ehdin lenkille. Juoksin pikku lenkin ja jalat olivat ihanan keveät. Kai, jos en ole niillä ehtinyt tehdä mitään.

Pätkäjuoksua

Isäntä oli karannut viikonlopuksi Pyhätunturille maratonia juoksemaan ja minä pidin huushollia sillävälin pystyssä. Lauantaina kaupassakäynnin ja iltariennon väliin olin suunnitellut pätkän lenkkiä. Aamun lehdestä luin, että TV:stä tulee keskellä päivää juuri luvussa oleva iltasatukirja elokuvana: Kaspianin matka maailman ääriin. Koska arvelin, että se olisi osalle lapsia mahdollisesti turhan jännittävä, päätin olla paikalla leffaa katsottaessa. Urheiltuani ensin marketista viikon ruokaostokset ja laitettuani ruuan pöytään ehdin kipaista pikaisen nelosen ennen rainan alkua. Juoksu kulki ihan hyvin, mitä nyt lenkistä oli rentous kaukana, kun paluuaikataulu oli niin tarkasti selvillä. Ehdin takaisin juuri elokuvaa edeltävälle mainostauolle. Siinä hikisenä juoksukuteissani katsoin elokuvaa ja siivoilin samalla. Elokuva oli kiva ja siisti, ei liian jännä ja sen päätyttyä lähdin jatkamaan lenkkiä vielä toisella nelosella. Tämä on kyllä raskas tapa lenkkeillä. Keho luulee, että juoksu on nyt ohi ja eikä mitä, takaisin vain ja tossua toisen eteen! Kivempiakin lenkkejä olen juossut, mutta kertyypähän kilometrejä. Ja epämukavuus opettaa aina jotain, jollei muuta niin kyrsimyksen sietoa.

Ystävää tapaamassa

Sunnuntaiksi olin sopinut liikunnalliset treffit vanhan ystäväni kanssa. Pyöräilisin ensin lähemmäksi häntä. Sitten kiertäisimme järven: hän pyörällä ja minä jalan. Lopuksi pyöräilisin vielä takaisin kotiin. Tämä vaati hiukan ennakointia: olin laittanut ruuan hyvissä ajoin, varmistellut lapset paikalle voidakseni tiedottaa lähtemisestäni ja iskän kotiinpaluuajasta sekä sopinut nuorimman menosta kaverilleen leikkimään. Lopulta pääsin lähtemään, hiukan myöhässä. Pyöräilin kuin tuulispää ja myöhästyin vain viisi minuuttia. Jätin pyöräni yliopiston pihaan. Vieläpä sen rakennuksen, jossa aikoinaan kaverini kanssa opiskelimme, kuinka sopivaa! Sitten lähdimme kiertämään. Juttua riitti ja tossu nousi kevyesti, kunhan lämpenin. Mittaa lenkille tuli reilu kaksitoista kilometriä. Paluumatkalla kotiin pyyhkäsi sade yli ja kasteli kunnolla, mutta onneksi sillävälin oli isäntä tullut kotiin ja lämmittänyt saunan. Tässä vaiheessa tunsin jo, että stressi oli kehosta poistunut.

Viimeinen kesälomaviikko

Viimeiseen kesälomaviikkoon on hyvä ahtaa kaikenlaista: marjapuskien tyhjennystä, juoksevien asioiden hoitamista, rästissä olevia kotitöitä ja vielä juoksun suhteen määräöveriviikko. Ja koska vauhtilenkki jäi edellisviikolla tekemättä, niin tehdään niitäkin oikein kaksin kappalein! Finlandia Marathon syyskuussa tulee aina jotenkin varkain ja äkkiä. Töiden alkaminen sotkee ajatukset niin, ettei tajuakaan sen jo kolkuttelevan ovella.

Vedot, vol. 1

Aloitin urakan heti maanantaina vauhtilenkillä. Neljä 600 metrin vetoa auringon kuumuudessa. Tuntui kamalalta, kuten arvata saattaa, mutta onnistuin olemaan fuskaamatta. Jospa tämäkin tuska tuottaisi tulosta. Samalla oli hyvä käydä katsastamassa tulevan ekaluokkalaisen koulureitti tietöiden osalta.

Polkupyörävauhdittajan kanssa

Tiistaina olin jo pukeutunut juoksuvaatteisiin, kun selvisi, että kaatosade oli levittänyt uuden istutusalueen multaa ympäriinsä. Lenkki siis vaihtui siivousoperaatioon. Seuraavana päivänä sain yllätysvieraan: ystäväni toiselta puolen Suomea. Vaihdoin polkupyörääni lukkopolkimien sijaan tavalliset, suit sait sukkelaan, kuin vanha tekijä. Oikeasti tein sen ensimmäistä kertaa, hih. Sitten juoksin ja hän pyöräili, samalla puhuimme monta mielen päällä olevaa henkevää ja vähemmän henkevää asiaa.

Vedot, vol. 2

Torstaina koitti täydellinen sää kovalle lenkille: viileä ja sateinen. Sadepäivä on loistava siivouspäivä. Tai juoksupäivä. Olisipa Finlandiankin aikaan tällainen sää! Ensimmäinen 600 m veto tuntui raskaalta. Palauttelin ja lähdin juoksemaan seuraavaa. Jotain oli toisin. Askel lensi, Garmin piippasi käskien hidastamaan, Kvelertak ärjyi kuulokkeissa ja henki kulki. Kun jäljellä oli sata metriä, puhelin soi. Päätin, etten vastaa. Kevelertakin sijaan kuulin "pirr", "pirr"... Kun veto oli pulkassa, vastasin puhelimeen. Se oli lapseni, puhelimesta kuului vain kahden tytön keskustelua, jutuista päättelin kyseessä olevan oikea soitto, ei taskupuhelu. Lopulta puhelu katkesi. Juoksin palauttelut ja lähdin kolmanteen vetoon. Heti kiihdytettyäni puhelin soi taas. Päätin taas jättää vastaamatta. Puhelin soi ja soi. Garmin käski lisätä vauhtia, yritin parhaani mukaan. Lopulta puhelu katkesi. Vedon päätyttyä soitin takaisin, mutta puhelin tuuttasi varattua. Mietin, että lienee syytä keskustella tuoreen puhelimen omistajan kanssa puhelimen oikeaoppisesta käytöstä. Juoksin vielä neljännen vedon, jonka jälkeen olin jo melko puhki. Päätin kotiin päästyäni laatia suunnitelman viimeisille viikoille ennen maratonia. Sain suunnitelman tehtyäkin, mutta sen toteuttaminen alkoi yhtäkkiä näyttää epävarmalta, koska toisen ukkovarpaan nivel tuntuu kipeytyneeltä. Voi video, kun pohkeet kerrankin kestäisivät, niin eikö sitten prakaa seuraava paikka.

Palautteleva viitonen

Vetolenkin loppujäähdyttelyssä ajattelin, että viikon loput lenkit saa ihan vain hölkätä. Tällä mielellä kävin oikein miellyttävän kevyen viitosen kuntopolulla. Olin käynyt työpaikalla aamupäivällä kääntymässä, lapsen syntymäpäiväjuhlat kolkuttelivat jo ovella ja yksi lapsi olisi aloittamassa ekaluokkaa ihan kohtsillään. Kaikki tämä sai pään pursuilemaan ajatuksia eri suuntiin. Lenkillä sain ne kasaan, ah autuutta!

Myrkkyä hakemassa

Bioroskiksen tyhjennysreissulla törmäsin epämiellyttävään yllätykseen: biojäteastiassa parveili lauma ampiaisia. Ötököitä oli niin sakeanaan, että astian tyhjennys sinne oli täysin mahdotonta. Ensimmäisen tumpeltamani myrkytysyrityksen jälkeen tilanne oli täysin sama, mutta myrkky loppu talosta. Tehokkuus miellyttää minua, joten päätin yhdistää lenkin ja kaupassakäynnin. Juoksin kuutosen ja kävin samalla kaupassa. Kuuma oli keli ja naurettavaa, kuinka painavalta voi pieni pullo tuntua kädessä, kun kiipeää ylämäkeen.

Nälkävuoden mittainen lenkki

Sunnuntaina koitti pitkän lenkin aika. Oli kuuma ja aurinkoinen sää. Aluksi juoksu kulki hyvin, kevyttä ja kivaa. Kympin kohdalla alkoi tuntua krampin oireita. Onneksi mukanani oli suolakiteitä, otin muutaman suuhuni ja hetken kuluttua helpotti. Jossain vaiheessa oli satanut, koska tie oli märkä. Nyt se teki vain sen, että ilma oli kostea ja tukala. Matka eteni kramppausrajalla, välillä suolaa imeskellen. Ei ollut kivaa. Kahdenkymmenenyhden kilometrin kohdalla luovutin ja pistin kokonaan kävelyksi. Oli kauhea nälkä ja lihaksiin sattui. Kävelin viimeiset kilometrit kotiin ja aloin syödä ja juoda. Tungin mahaani ruokaa ja vettä niin paljon kuin mahtui. Kun vatsa vajeni, tungin lisää. Ehkä siinä oli salaisuus siihen, ettei päätä alkanut särkeä, vaikka kaikki merkit olivat ilmassa. Onneksi tiedän jo, ettei huono lenkki ole merkki huonosta kunnosta. Kunto kyllä maagisesti paranee, kunhan keli kylmenee.

Hangon auringossa

Meri on fantastinen elementti. Järvi-Suomen asukkaalle eksoottinen.

Vietimme perheen kanssa mukavan pikku loman Hangon Lappohjassa. Sää suosi, aurinkoa ja merta tuli nautittua runsain mitoin. Juoksut jäivät vähälle, kuten helposti lomalla käy.

Luonnonhiekkaranta. Muksut viihtyivät, kuten myös aikuiset.

Pari lyhyttä lenkkiä juoksin mäntykankailla. Maasto oli hienoa. Kuulemma alueella oli taisteltu toisen maailmansodan aikaan, mahtoikohan näkemäni mystinen suurien kivien rivistö keskellä metsää liittyä siihen?

Lenkkireittiä. Polulla oli välillä upottavaa hiekkaa, muuten siellä oli hyvä juosta.

Hiekkaranta oli ilmeisesti suojelukohde. En ihmettele.

Kotiin päästyä oli vuorossa pitkä lenkki. Sää oli juoksemiseen yhä hiukan liian kuuma omaan makuuni. Valitsin joustavaksi sen järven, jonka kierto on vajaat parikymmentä kilometriä. Ennen järvelle asti pääsemistä kohtasin näyn, josta totesin mielessäni, ettei ikinä voi tietää mitä lenkillä vastaan tulee. Etenkään rallitapahtuman aikaan. Oletan, että vauhtiliemillä oli osuutta siihen, että lauma nuoria miehiä marssi kävelytiellä vailla rihman kiertämää. Pyyhkeistä päätellen olivat ehkä olleet uimassa, tosin pyyhkeet eivät olleet kehon ympärillä vaan kädessä. Eräs tyhjensi nesteitään puun juurelle reteästi selkä kaarella. Kun hän huomasi minut, hän alkoi kääntyä minua päin. En jäänyt katsomaan, olisiko minulle ollut tarjolla kultaista suihkua. Jälkikäteen ajattelin, että olisi pitänyt kurillaan kaivaa kamera esiin karkuun luikkimisen sijasta.

Taivas oli mahtipohtinen lenkille lähtiessä.

Juoksu kulki kohtuullisesti lämmöstä huolimatta. Puolimatkassa huomasin, että olkapäät ja reidet väsyvät. Pistän sen kuumuuden piikkiin, sen verran omituiset paikat olivat kyseessä. Onnistuin kuitenkin suoriutumaan koko matkasta, mikä ei minun huonolla lämmönsietokyvyllä ole ollenkaan itsestäänselvää.

Ei ollut väkeä autossa. En siis voinut kysyä, hinaavatko myös väsyneitä lenkkeilijöitä kotiin.

Jälkeen kotimaan kamaralla, pieni määräjakso

Ensimmäinen lenkki

Juoksin järveä kiertäen, jalassa uudet DS-Trainerit. Miten voivat uudet kengät heti sopia jalkaan niin hyvin? En huomannut kenkiä ollenkaan matkan aikana. Se johtui ehkä siitä, että kaikki keskittyminen oli neljässä 600 m vedossa. Tuntui kamalalta. Ihan hirveää. Silti selvisin, enkä fuskannut yhtään Garminin vauhtimääräyksistä.

Toinen lenkki

Ennen lenkkiä otin alkulämmöt kaivamalla pihassa kivimursketta. Tekeillä oli suuri kukkapenkki ja sitä varten odotti jo jättimäinen keko multaa. Hölkkäsin sovitulle tapaamispaikalle odottamaan lenkkiseuraa. Seurani juoksee maratonin puolitoista tuntia minua nopeammin, mikä on oikein hyvä asia. Muistan nimittäin jostain lukeneeni, että ihminen kehittyy parhaiten itseään lahjakkaampien seurassa. Parituntisen juoksun aikana voi myös puida mielestä pois kaikki painavat asiat ja muutenkin parantaa maailman tilaa, samalla matka taittuu ihan huomaamatta. Kiitos, juokseva ystäväni! Lenkin päälle olikin hyvä käyttää illan viimeinen kolmetuntinen rautalapion, kottikärryn ja mullan parissa. Samalla hiellä, kätevää. Säästää suihkukuluissa, vink vink kaikki tarkan euron ihmiset!

Multakuorma

Seuraavana päivänä kärräsin multaa ja kivimursketta koko päivän. Ei tehnyt mieli enää juoksemaan, koska selkä oli aivan jumissa ja kottikärryn työntäminen rinteessä tuntui kyllä jaloissakin. Mahtavaa ryhtiliikuntaa se oli, sisäänpäin kääntyville olkapäille teki oikein nannaa.

Huomasin, että tämä jo viittä vaille valmiiksi kirjoitettu teksti oli jäänyt julkaisematta ennen Hankoon lähtöä. Laitan sen siis näkyviin yhtäaikaa Hangon-selostuksen kanssa.