Ensimmäinen määräviikko

Juoksuviikko alkoi ilmoittautumalla kahteen tapahtumaan. Juoksen tänä vuonna ensimmäistä kertaa ikäsarjassa. Se on nyt ikäkriisin paikka! Apua! N40-sarja on niin kovakin vielä! Onko niin, että siinä iässä yhä tavoitteellisesti juoksevat ovat ehtineet treenata itsensä hurjaan kuntoon, eikä aloittelijoita juurikaan joukossa ole? Paitsi minä en kyllä ole hurjassa kunnossa.

Viikon alussa juoksin pari kolmosta ja muistuttelin itselleni, että lihashuoltoon olisi taas alettava panostaa. Se on nyt jostain syystä jäänyt tyystin, mikä penikkahistorialla ja alkavilla plantaarifaskiitin merkeillä ei ole ollenkaan hyvä juttu.

Keskiviikkoaamun maratonvauhtinen lenkki kulki kevyesti. Nyt olin jo selvästi oppinut löytämään riittävän hitaan vauhdin, kun Garmin ei enää herjannut liian kovasta nopeudesta.

Viikko huipentui vuoden ensimmäiseen lappujuoksuun, perinteiseen Pentin Pinkaisuun 10 km. Sää oli juoksun kannalta oikein hyvä: kolean aurinkoinen. Lämmittelin juoksemalla urheilukenttää ympäri. Jännitti. Kun lähtölaukaus kajahti, säntäsin joukon hännillä matkaan. Reitti oli mäkinen ja siksi yritin hillitä itseäni, muistellen mäkiä kauhulla edellisvuosilta. Tällä kertaa mäet eivät tuntuneetkaan juuri missään. Hengästyin kyllä ja hapottikin, kuten kuuluu. Silti vauhti ei päätä huimannut. Suuri massa oli jo kadonnut edeltä ja juoksin yksin. Puolimatkassa joku nainen ohitti minut, mutta jäi melko lähelle eteeni. Katsoin, että hänen vauhtinsa kasvaa tasaisella, mutta hidastuu mäkiin. Arvelin ohittavani hänet viimeisessä mäessä. Niin kävikin, mutta suoran päässä hän tuli rinnalleni ja ehdotti loppukiriä. Ampaisin vauhtiin ja vielä vain löytyi ruutia jaloista! Maalissa kiitin ja kättelin häntä.

Tämä oli ensimmäinen tapahtumajuoksu N40-sarjassa. Lihasvoimaa näemmä riittää, mutta vauhtikestävyys ja hapenottokyky ovat heikommat.

Toiseksi viimeisellä suoralla. Kuva: Jukka Eskelinen