maanantai 5. kesäkuuta 2017

Mäkiviikko

Tällä viikolla päätin ottaa rykäisyn mäkeä. Tein peräti kaksi mäkitreeniä. Olen ollut taas huomaavinani laiskistumista ylämäkien juoksemisessa ja siihen hain nyt lääkettä. Koska illat ovat viimeisellä kouluviikolla kiinni ties missä riennoissa, niin juoksut oli juostava keskellä päivää. Onneksi työpaikan läheltäkin löytyy ihan hyvin tarkoitukseen sopiva ylämäki, sinne siis! Tavoitteena oli sama, kuin aiemminkin, eli 1800 m ylämäkeen juoksemista lenkin aikana Garminin mukaan. Tämä toteutui molemmilla kerroilla yllättävänkin helposti. Jälkimmäinen lenkki osui siivoustalkoiden aikaan ja sain paluumatkalla vilkutella tervehdyksiä roskia kerääville koululaisille.

Viikon viimeisen lenkin juoksin ensimmäisenä kesälomapäivänä. Tuntui tukkoiselta, on varmaan aika varata taas hieroja-aika.