Keskiviikkona näin livenä portugalilaisen goottimetallisuuruuden. Koska keikat harvemmin soitetaan päiväsaikaan, on varsinkin viikolla nähdyistä seurauksena hyvin leijaileva seuraava päivä. Arkiaamun herätyskello ei armoa tunne, vaikka omistaja olisi kuinka valvonut. Sitäpaitsi pidän lähtökohtana omalla kohdallani, että omat huvitusmenot keskellä viikkoa ovat täysin oma valinta ja seurausten kanssa eletään. Onneksi leijumisesta vähintään puolet aiheutuu valvomisen sijaan musiikkielämyksen tuottamasta euforiasta.
Edellä mainitun takia, kuten myös alkuviikolla muuten vaan huonosti nukutun yön jälkeen juoksut ovat painottuneet loppuviikkoon. Kevyellä viikolla sillä ei onneksi ole niin väliäkään. Lepokaudellakin olen pitänyt saman harjoitusrytmin kevyine ja raskaine viikkoineen, määrät vain ovat paljon pienempiä. En edes yritä suunnitella päivä päivältä lenkkejä, vaan kerrytän tiettyä kilometrimäärää viikkoa kohti. Siitäkin voin tarvittaessa tinkiä, joskus esim. puolison reissun takia saatan juosta överiraskaan viikon etukäteen ja levätä sitten reilummin, kun lenkkeily on vaikeampaa järjestää. Tärkeää on vain saada kilometrit täyteen. Onko tämä fiksu ja hyvä tapa, en tiedä. Näin kuitenkin saan juostua riittävästi.
Tämän viikon määrä oli 14 km. Siitä ensimmäiset viisi juoksin jo edellisviikon sunnuntaina ja loput nyt perjantaina ja lauantaina. Tämä sisälsi perinteisen lasten uimakoulun aikaisen lenkin. Tällä kertaa suuntasin latupohjille. Päätin juosta ylämäkeen aina, kun se oli mahdollista ja kääntyä takaisin 2 km kohdalla. Musiikkivalintana toimi Moonspell, tottakai. Keikasta kannattaa ottaa kaikki irti fiilistelemällä jälkikäteen. Ylämäkeä kesti kilometrin verran ja kuulokkeista kuului "gotta breath in, gotta breath out". Toden totta, ei pääse ylös mäkeä, jollei hengitä. Voi jopa olla, että jokusen kerran joutuu hönkäisemään vähän normaalia voimakkaammin. Saattoi siinä jokunen notkelma tai tasainen kohta välissä olla, mutta pitkä se mäki silti oli, pitkä kuin nälkävuosi. Olin unohtanut laittaa piilolinssit lähtiessä ja nenällä keikkuvat kakkulat häiritsivät hiukan. Urakoinnista oli sitten palkintona ihana kevyt rullailu pitkää mäkeä alas. Vaivannäkö kannattaa, ainakin mitä juoksemiseen tulee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti