Aloitin viikon suoriutumalla samalla kertaa vajaan kympin lenkistä ja kuopuksen eskarikeskustelusta. Juoksukamat päälle vain ja kevyttä hölkkää eskarille. Alamäessä ei tule edes hiki, joten keskustelu sujui ilman hajuhaittoja. Olen jo tottunut tehokkuuden ja ajansäästön nimissä ilmaantumaan trikoot päällä ties mihin tilaisuuksiin, joten tämä oli ihan normaalia settiä. Keskustelun jälkeen oli sitten hyvä jatkaa matkaa. Juoksu kulki ja sielu lauloi. Loikin mäet ylös yrittäen tavoittaa sen nautinnon, joita jotkut kuulemma kokevat ylämäkiä juostessaan. Saatoin jopa oivaltaa siitä rahtusen. Iltapäivällä oli luvassa hierojalla käynti.
Keskiviikkona alkoi kaksipäiväinen seminaari, johon olin ilmoittautunut. Ensimmäisenä päivänä ehdin pikaisen lenkin ennen seminaariin menoa. Tälläkin kerralla oli mukana hyötynäkökulma, kun hain samalla kananmunia kaupasta. Munakenno antoi hyvän syyn kävellä loppunousu, koska eiväthän ne olisi ehjinä välttämättä pysyneet kennon sisällä hölskyessään. Juoksu ei ollut ollenkaan niin kivaa, kuin edellisellä kerralla. Hieronta ehkä tuntui vielä, tai sitten tähtien asento ei ollut oikea. Samana päivänä en enää pyöräillyt seminaariin, mutta torstaina pyöräilin. Paluumatka seminaarista kotiin ihanassa iltapäivän auringonpaisteessa oli mahtava! Polkiessa pyörittelin päässäni kaikkia saamiani ideoita ja ajatuksia. Ihan toisenlaista kuin istua autossa.
Viikon kolmas juoksulenkki oli hyödyksi puhtaasti pääkopan kunnon kannalta. Aluksi arvoin todella, mitä laittaisin päälleni. Pitkin päivää oli paistanut aurinko ja olin lähdössä trikoissa ja tuplapaidassa. Viime hetkellä alkoi sakea räntäsade. Päätin vaihtaa päällimmäisen paidan takkiin. Tämä oli virhe, koska melkein koko lenkin ajan paistoi kuitenkin aurinko. Siinä sitten availin vetoketjua ja käärin hihoja. Juoksimme ystäväni kanssa lähijärven ympäri ja puhuimme. Tämä oli ensimmäinen pitkäksi luettava lenkki taudin jälkeen ja se tuntui onneksi hyvältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti