tiistai 16. elokuuta 2016

Työ haittaa harrastusta

Stressitaso tapissa

Maanantai oli viimeinen lomapäivä ja siihen olin varannut itselleni hierojan. Tiistaina oli palautumispäivä ja ensimmäinen työpäivä. Keskiviikkona lähtivät lapset kouluun. Hyvästi, leppoisa elämä. Tervetuloa ziljoona toisiinsa liittymätöntä pikkuasiaa, jotka on muistettava hoitaa oikea-aikaisesti. Tämän takia perjantai oli ensimmäinen päivä tällä viikolla, kun ehdin lenkille. Juoksin pikku lenkin ja jalat olivat ihanan keveät. Kai, jos en ole niillä ehtinyt tehdä mitään.

Pätkäjuoksua

Isäntä oli karannut viikonlopuksi Pyhätunturille maratonia juoksemaan ja minä pidin huushollia sillävälin pystyssä. Lauantaina kaupassakäynnin ja iltariennon väliin olin suunnitellut pätkän lenkkiä. Aamun lehdestä luin, että TV:stä tulee keskellä päivää juuri luvussa oleva iltasatukirja elokuvana: Kaspianin matka maailman ääriin. Koska arvelin, että se olisi osalle lapsia mahdollisesti turhan jännittävä, päätin olla paikalla leffaa katsottaessa. Urheiltuani ensin marketista viikon ruokaostokset ja laitettuani ruuan pöytään ehdin kipaista pikaisen nelosen ennen rainan alkua. Juoksu kulki ihan hyvin, mitä nyt lenkistä oli rentous kaukana, kun paluuaikataulu oli niin tarkasti selvillä. Ehdin takaisin juuri elokuvaa edeltävälle mainostauolle. Siinä hikisenä juoksukuteissani katsoin elokuvaa ja siivoilin samalla. Elokuva oli kiva ja siisti, ei liian jännä ja sen päätyttyä lähdin jatkamaan lenkkiä vielä toisella nelosella. Tämä on kyllä raskas tapa lenkkeillä. Keho luulee, että juoksu on nyt ohi ja eikä mitä, takaisin vain ja tossua toisen eteen! Kivempiakin lenkkejä olen juossut, mutta kertyypähän kilometrejä. Ja epämukavuus opettaa aina jotain, jollei muuta niin kyrsimyksen sietoa.

Ystävää tapaamassa

Sunnuntaiksi olin sopinut liikunnalliset treffit vanhan ystäväni kanssa. Pyöräilisin ensin lähemmäksi häntä. Sitten kiertäisimme järven: hän pyörällä ja minä jalan. Lopuksi pyöräilisin vielä takaisin kotiin. Tämä vaati hiukan ennakointia: olin laittanut ruuan hyvissä ajoin, varmistellut lapset paikalle voidakseni tiedottaa lähtemisestäni ja iskän kotiinpaluuajasta sekä sopinut nuorimman menosta kaverilleen leikkimään. Lopulta pääsin lähtemään, hiukan myöhässä. Pyöräilin kuin tuulispää ja myöhästyin vain viisi minuuttia. Jätin pyöräni yliopiston pihaan. Vieläpä sen rakennuksen, jossa aikoinaan kaverini kanssa opiskelimme, kuinka sopivaa! Sitten lähdimme kiertämään. Juttua riitti ja tossu nousi kevyesti, kunhan lämpenin. Mittaa lenkille tuli reilu kaksitoista kilometriä. Paluumatkalla kotiin pyyhkäsi sade yli ja kasteli kunnolla, mutta onneksi sillävälin oli isäntä tullut kotiin ja lämmittänyt saunan. Tässä vaiheessa tunsin jo, että stressi oli kehosta poistunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti