Hiukan kevennystä

Viikko alkaa loikkien

Jatkoin edellisviikolla alkanutta loikkainnostustani heti maanantaina. Valitsin työpaikan lähellä sijaitsevan pitkähkön ylämäen ja suuntasin sinne. Kylmä viima puhalsi vastaan, aah! Mahtavaa! Hölkkäsin jyrkimmän kohdan alaosaan ja sitten ei kun menoksi! Jaksoin mäen ylös, hölkkäsin mäen päällä hetken aikaa ja palasin takaisin. Juoksin mäen jyrkimmän kohdan alas ja tein täyskäännöksen. Loikin mäen uudelleen ylös. Pyörrytti. Läähätin kuin koira helteellä. Kun sain hölkätä pitkän mäen alas hengitystä tasaillen, myötätuulen puhaltaessa selkään, elämä hymyili aurinkoisesti.

Lyhyttä lenkkiä

Tiistaina kävin lyhyen lenkin heti työpäivän päätyttyä. Oli todella tuulista ja hyytävää. Juoksu kulki hyvin. Nyt alkoi todella tuntua siltä, että vanha juoksuvire oli palannut. Sääkin oli mahtavan talvinen.

Hahtuvainen lumi tanssi jäällä.

Perjantain pitkä

Perjantaina aurinko paistoi. Juoksin ihanassa talvisäässä suunnaten lenkkini niin, että voin samalla kipaista uimahallilla haeskelemassa lapsen kadonneita uimalaseja. Laseja ei löytynyt, mutta sainpahan käytyä samalla vessassa. Vajaa parikymmentä kilometriä taittui kuin siivillä. Ai että, kyllä elämä hymyilee!

Tällainen maisema marraskuussa, ajatella!

Isänpäivän patikointi

Kanavuoren portaita.

Isänpäivän kunniaksi kävimme perheellä patikoimassa Vaajakosken Kanavuoressa. Reitti oli lumesta huolimatta hyvin kuljettava ja sisälsi portaita ja köysiä pahimmissa kohdissa. Maisema oli lumisen kauniina kuin Narniasta. Kaikki lapset kulkivat mielellään, nuorinkin käveli uhattuani pienen nurinan jälkeen laulaa hänelle, jos valitus ei lopu. Nautimme vuoren päällä kaakaota ja donitseja.

Luottamusta herättävä lohkare. Yksi lapsista koki suurta houkutusta tönäistä kivi alas.