Määräviikko

Tämä viikko oli ensimmäinen kunnon kilometrien keräysviikko pitkään aikaan. Tavoitteena oli saada kasaan 52 km. Aloitin sen jo sunnuntaina kevyellä nelosella. Tungin lentomatkan aikana turvonneet jalkani ihkauusiin Icebugeihin ja lähdin jännittyneenä lenkille. Miten mahtaisikaan pitkän kotimatkan jälkeen juoksu kulkea? Kulki ihan kohtuullisen hyvin. Ei unelman kevyttä, muttei liian raskastakaan. Talvinen maisema pikkupakkasessa tuntui mukavan kotoisalta. Jostain rintamamiestalon piipusta tuli nenään savun haju. Niin kodikasta!

Näillä on hyvä juosta, pitävät kuin unelma!

Tiistaina lähdin lenkille keskellä päivää. Sää oli nollassa. Sain kokea yhden talvijuoksun riemuista: huonosti aurattu tie. Tuppuraisessa lumessa oli raskasta taivaltaa. Jostain kumman syystä se ei tympinyt. Ehkä syy löytyy siitä, että olin karannut ulos korjaamattomien pistokokeiden ja muiden työasioiden ääreltä. Koira ryntäsi minua haistelemaan, omistaja komensi vihaisesti, koira ei meinannut uskoa. Tuoksui AIV-rehu ja lietelantala kuin tuulahduksena lapsuudesta. Raskaan kepeä kahdeksankilometrinen.

Tämä alusta on raskas juosta.

Torstai ja pikainen karkaaminen lenkille kesken työpäivän. Lunta satoi hiljalleen, maisema oli häikäisevän valkea. Ihanaa! Kerrassaan ihanaa! Neljä kilometriä hölkkäilyä ja taas jaksoi ahertaa oppituntien parissa.

Hento lumisade ei näy kuvassa kovin hyvin.

Aamulla tyhjään vatsaan toteutettu HIIT- harjoittelu on kuulemma rasvanpolton kannalta tehokasta. Tätä pääsin kokeilemaan käytännössä perjantaina heti aamusta, kun olin lähdössä autolla liikkeelle ja aura-auto oli ystävällisesti käynyt tekemässä työnsä. On upeaa, että meillä Suomessa on toimiva teiden aurausjärjestelmä! Pihatien suussa oli korkea polanne, joten ei kun rasvaa polttamaan, mars mars! Napakka seitsemän minuuttia reipasta huhkimista lumikolan kanssa ja tie oli suunnilleen puhdas. Iltapäivällä suunnistin jälleen keräämään kilometrejä. Taivas oli huikaisevan sininen ja lämpötila pikkupakkasen lukemissa. Jalat tuntuivat yhä vain keveiltä. Nyt tavoitteena olevasta 52 km:stä oli kasassa 19. Kuulosti äkkiseltään pahalta, mutta viikonlopun pitkä lenkki oli vielä juoksematta. Kyllä tämä vielä onnistuisi!

Sininen taivas ja valkea hanki. Suomalainen maisema.

Lauantaiaamuna vein lapsen uimakouluun ja tehokkuuden nimissä hyödynsin kolmen vartin odotteluajan hölkkäämiseen. Aamussa tuntui jo aavistus kevättä ja päivällä aukeavaa auringonpaistetta. Matka tuntui normaalin aamulenkin tapaan hiukan raskaalta, mutta ei liian.

Lumi oli keväisen rapeaa.

Urheilullinen sunnuntai alkoi juoksua varsin hyvin tukevan toisen aerobisen lajin kilpailulla. Tulin kolmanneksi. Kilpailun muut osanottajat olivat 6-v ja 8-v. Selitys tälle on se, että heillä on tänä talvena kertynyt monikymmenkertaisesti treeniä. Minä olin harjoitellut viisi minuuttia. Pääsin kuitenkin maaliin ja eikös se ole tärkeintä? Luistelukenttä päästä päähän keskeyttämättä.

Monipuolisuus harjoittelussa on hyvä asia!

Ruuan jälkeen lähdin juoksemaan pitkää lenkkiä. Ensimmäinen kilometri oli kevyt, koska sen sai rullailla mukavasti alamäkeen. Kylläpäs kulkee! Lennokasta! Totuus paljastui tasamaalla. Onneksi siinä vaiheessa oli tiedossa enää kaksikymmentäneljä kilometriä kahdestakymmenestäviidestä. Hah hah, helppo nakki! Melkein perillä jo! Onneksi en vielä siinä vaiheessa tiennyt, että se ensimmäinen kilometri tulisi olemaan koko matkan ainoa miellyttävä.

Eväinä minulla oli vettä ja kolme energiageeliä. Pian tajusin, että geelit tulevat enemmän kuin tarpeeseen. Jaoin matkan loppupuolen kolmen kilometrin mittaisiin etappeihin. Etapin saavutettuani sain ottaa puolikkaan geelin veden kanssa. Toista puolikasta pidin kädessäni ja se olikin taas yksi tahdonvoimatesti. Geeli kutsui kuin seireeni. Kuinka hyvältä se maistuisi, jos vain ihan pikkuisen vielä lisää ottaisin. Pysyin lujana, mutta vain vaivoin.

Maantien laidassa ei ollut kiva juosta. Onneksi ei tullut rekkoja vastaan.

Varpaita alkoi särkeä. Tämäkin vielä! Kynnetkö ne tekevät taas lähtöä? Annoin itselleni luvan katsoa Garminista matkaa vain risteyksien kohdalla, koska muuten olisin vilkuillut sitä jatkuvasti ja tuskastunut hitaaseen etenemiseen. Härveli kyllä piippasi tasakilometrien kohdalla, joten pelkoa kauan odotetun geelietapin ohi juoksemisesta ei ollut.

Tämä oli jo huomattavasti mukavampaa juostavaa.

Viimeisellä etapilla annoin itseni herkutella peräti yhden kokonaisen geelin. Sen jälkeen olikin kova ponnistus motivoitua taas etenemään. Loppunousun kävelin suosiolla ja se tuntui yllättävän palauttavalta. Raskas lenkki tämä oli, mutta kruunasi raskaan viikon. Jäljelle jäi hyvä onnistumisen tunne, tuskasta huolimatta.