perjantai 8. heinäkuuta 2016

Rilluttelun jälkeen paluu arkeen

Palasin Tuskan-reissulta maanantaina ja lähdin lenkille tiistaina. Juoksin ystävän kanssa pitkähkön lenkin reipasta vauhtia ja lenkki kulki hyvin. Muutamaa olutta lukuunottamatta olin pysytellyt reissatessa kaidalla tiellä syömisten suhteen ja se palkitsi. Festarin repputarkastuksessa oli ihasteltu eväsomenoitani fiksuksi valinnaksi. Helteessä ne tarjosivat kivasti ravinnon lisäksi nestettä.

Kiersimme järven, jonka ympäri matkaksi tulee 16 km. Juuri sopiva lenkki, reilu muttei vielä liian pitkä. Juttua riitti koko matkaksi ja aika kului siivillä. Vettä ripsi ja lämpötila oli viileä, erittäin hyvä juoksusää.

Seuraavana päivänä menimme perheen kanssa Peurungan kylpylään. Minä otin muutaman juoksuaskeleen ensin alle hölkkäämällä matkan ensimmäiset seitsemän kilometriä. Muu perhe nappasi minut sitten auton kyytiin ja ajoimme perille. Olisin halunnut juosta pidempään, mutta ties mitkä arjen jutut painoivat päälle lähtöä viivästäen ja tuo oli paras, mihin pystyin. Kylpylässä on virta-allas, jota sitten uin vastavirtaan. Kaksikymmentä minuuttia kahteen kierrokseen riitti viemään mehut. Etenin sentti sentiltä vettä nieleskellen ja suunnittelin uintikurssille menoa, jotta oppisin uimaan muutakin kuin pallopääsammakkoa. Joku vanhempi herra totesi, että kymmenen kertaa allas ympäri vastavirtaan tuntuu jo. Epäilemättä, siinä itsellekin tavoiteltavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti